Yliopistolain uudistuksen kritiikki virheellistä

Keskustelu yliopistolain uudistuksesta tuntuu välillä liikkuvan aivan vieraissa ulottuvuuksissa. Tahallisesti tai tahattomasti on julkisuudessa esitetty totuuden vastaisia väitteitä siitä, mitä uudistuksesta on päätetty. Esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan aiheettomia kauhukuvia maalaileva ulostulo aiheesta 8.4. riittänee yhden kirjoituksen pohjaksi.

JYY väittää säätiömallin laajentamisen johtavan tieteellisen autonomian kutistumiseen ulkopuolisten jäsenten vallatessa yliopistojen hallitukset. Akateeminen päätöksenteko kuitenkin säilyy myös säätiömallissa puhtaasti yliopistojen vastuulla. Opiskelijoiden kannalta erityisen kiitollista on se, että opetusministeri Sari Sarkomaa on väkevästi vakuuttanut opiskelijoiden edustuksen säilyvän myös säätiöyliopistojen hallinnossa.

JYY:n mukaan säätiömalli johtaisi myös "väistämättä monialaisten, pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivien yliopistojen näivettymiseen". On vaikea ymmärtää miten tämä olisi mahdollista, sillä säätiömallin valitsevat yliopistot saavat valtiolta rahaa samassa suhteessa kuin innovaatioyliopisto, mikäli ne pystyvät keräämään ulkopuolista rahaa annetun tavoitteen mukaisesti. Lisäksi on muistettava hallituksen sopineen, että myös niitä julkisoikeudellisia yliopistoja pääomitetaan, jotka eivät kerää yksityistä rahaa.

Laajalti levitetty väite joidenkin kaupallisesti epäkiinnostavien tiedekuntien kurjistumisesta ei pidä sekään alkuunkaan paikkaansa, koska säätiömallissa pääoma tuottaa lisäresursseja koko yliopistolle. Tätä rahaa yliopisto voi kohdentaa sellaisille aloille, joiden on vaikeaa kerätä yksityistä rahaa. Ja kysehän on siis nimenomaisesti uudesta rahasta. Jo ennen säätiömallia yliopistoilla on ollut mahdollisuus kerätä rahaa tutkimukseen ja lahjoitusprofessuureihin.

JYY:n ja monien muidenkin keskusteluun osallistuneiden tulisi pyrkiä mieluummin selvittämään muutoksen todelliset vaikutukset, kuin vain vastustamaan vastustamisen ja ylioppilasliikkeen ei-perinteen ilosta.

EERO TIKKA Liittohallituksen jäsen Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.