"Israel iski jälleen"

Miten tuttu otsikko lehdissä, melkein päivittäin. Mutta, jos malttaa lukea jutun loppuun saakka, voi löytää maininnan,"isku oli kosto arabien tekemälle raketti-iskulle". Siis poikkeuksetta Israeliin iskettiin ensin. Lainaus Karmel-lehdestä 11/2006 Libanonin selkkauksen jälkeen:"Ohjuksia satoi 33 päivän aikana Israeliin kaikkiaan 3 970 kappaletta. Näiden seurauksena 39 siviiliuhria, 117 sotilasuhria ja n. 5 000 haavoittunutta, sekä 12 000 raunioitunutta taloa. Ohjukset sytyttivät myös metsäpaloja, joissa tuhoutui 750 000 puuta."

Mitähän tapahtuisi, jos itsemurhapommittajat ja rakettien ampujat lopettaisivat iskunsa Israeliin? Silloinhan Israelilla ei olisi mitään syytä iskeä arabikohteisiin. Kannattaisi ainakin kokeilla. Joka kerta kun itsemurhapommittaja toimii on kyseessä siviilikohde, tavaratalo, koulu, koulubussi, jotta tuho olisi mahdollisimman suuri. Mutta näitä iskijöitähän odottaakin paratiisissa ne 72 neitsyttä, joten houkutus on suuri. Joku tässä lehdessä sanoi, että "kansanmurhakin on sallittua, kun sitä tekemässä on "oikea" valtio. Tulee mieleen tapaus Tšetšenia. Olikohan siellä kyseessä oikea valtio? Mutta siitähän tapauksesta ei tietysti saa puhua.

Yhdistyneet kansakunnat perusti aikoinaan Israelin valtion, myös kommunistisen Neuvostoliiton myötävaikutuksella. Israel hyväksyi päätöksen, arabit eivät, vaan hyökkäsivät Israeliin. Kuten jokaisella itsenäisellä valtiolla on Israelillakin oikeus taistella olemassaolostaan, kuten Suomellakin aikoinaan.

Lainaus El Mundo lehdestä 11.2.1980 Arafatin lausuma."Meille rauha merkitsee Israelin tuhoamista, me poltamme kaiken. Kun Arabit antavat tulivuorensa aueta, tässä maanosassa tulee olemaan ainoastaan arabeja."

Tietääkseni tätä lausumaa ei ole peruutettu. Toivokaamme Israelin kansalle menestystä taistelussa olemassaolonsa puolesta.

VILLE MANNINEN Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.