Suomi pysäytettiin, toivottavasti se auttaa

Sanna Marinin (sd.) hallitus otti eilen käyttöön lähes kaikki mahdolliset keinot koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Suomen toimet ovat nyt samassa sarjassa kuin kovimmin viruksen torjuntaa tehneissä Euroopan maissa.

Hallituksen arvion mukaan Suomi tulee viruksen leviämisessä ajallisesti hieman muita Euroopan maita jäljessä.

Koronan leviämisen hidastamisella hallitus pyrkii varmistamaan, että hoitokapasiteetti riittää sairaaloissa. Jos viruksen leviämistä saadaan hidastettua, edessä ei ole niin korkeita sairastumispiikkejä. Toisaalta viruksen kiertoaika väestössä voi olla pidempi.

Pääministeri Marin kertoi eilen, että hallitus on yhdessä tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa päätynyt siihen tulkintaan, että Suomi on nyt poikkeusoloissa. Sen takia tänään eduskunnassa käsitellään valmiuslain käyttöönottoa. Se on läpihuutojuttu, sillä puolueet ovat jo etukäteen liputtaneet hyväksyntää asialle.

Hallituksen toimet ovat eilisten linjausten mukaan voimassa huhtikuun 13. päivään saakka eli hieman vajaat neljä viikkoa.

Hallituksen toimet ovat kovia. Koulut laitetaan kiinni vajaaksi neljäksi viikoksi, rajat suljetaan, yli 10 ihmisten kokoontumiset kielletään ja yli 70-vuotiaat määrätään kotikaranteeniin eli välttämään kontakteja muiden ihmisten kanssa. Myös kaikki muut oppilaitokset suljetaan. Vain ylioppilaskirjoitukset järjestetään. Myös teatterit, urheilutilat ja vastaavat suljetaan.

Käytännössä Suomi pysäytetään. Ihmisten kontakteja toisiin ihmisiin pyritään näin vähentämään voimakkaasti. Tällä tavalla viruksen etenemisen pitäisi hidastua. Se suojaa riskiryhmiä eli nykytiedon mukaan erityisesti yli 70-vuotiaita ihmisiä.

Hallituksen rajoituspäätöksillä on suuria taloudellisia vaikeuksia. Monien yritysten ja yrittäjien tilanne muodostuu nopeasti tukalaksi. Sitä yritetään valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) mukaan lievittää yhteensä viiden miljardin euron tukipaketilla.

Suomi käy nyt kovaa taistelua koronan vaikutuksia vastaan. Taloudellisesti toimenpiteiden hinta tulee olemaan suuri. Toivottavasti ne auttavat sairautta vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu