Itsenäisyys ja sen keskeiset kriteerit

”Kaikki mahdollinen pitää tehdä, ettei enää koskaan tulisi sotaa”. Nämä edesmenneen isäni usein toistamat sanat ovat jälleen palautuneet mieleeni näinä talvisodan ja itsenäisyyspäivän aikoina.

Isäni muistutti kolmesta kriteeristä, mitkä hänen mukaansa edesauttavat maan itsenäisyyttä. Hänelle ne olivat omat puolustusvoimat, oma elintarviketuotanto ja yhtenäinen yhteiskunta.

 

Valtio-oppia opiskellessani huomasin, että isälläni oli jo aiemmin samat periaatteet kuin norjalaisella rauhan tutkijalla John Galtungilla. Galtungin mukaan vihollinen ei mielellään yritä hyökätä maahan, jossa nämä kolme asiaa ovat kunnossa. Yhtenäinen kansakunta puolustaa omien puolustusvoimien avulla maataan ja oma elintarviketuotanto takaa ruokahuollon kriisitilanteissakin.

Isäni ja yksi hänen veljistään selvisivät sotavuosista pienillä vammoilla mutta hengissä. Kaksi veljeä kuitenkin kaatui. Heikki 23-vuotiaana talvisodassa ja Uuno 27-vuotiaana jatkosodassa.

Äitini sisko eli tätini oli saanut toisen lapsensa 13.3.1940 eli talvisodan loppumispäivänä. Hän ei silloin vielä tiennyt, että hänen miehensä ja lastensa isä oli kaatunut Äyräpäässä neljä vuorokautta aiemmin.

Lapsuuden kotikuntani Pyhäjärven sankarihautausmaalla on 270 kiviristiä merkkinä siitä, että sota vei niin monelta nuorelta mieheltä hengen. Ei siis ihme, että isäni sukupolvi toivoi, ettei koskaan enää tulisi sotaa, ”sillä sota on kauhia asia”.

 

Itseäni on monta kertaa surettanut, miten aika ajoin uudet sukupolvet yrittävät murentaa niin isäni kuin John Galtungin antamia ohjeita rauhan säilyttämiseksi.

Vihapuheiden yleistymisen myötä arvostellaan suurta naapuria, vaikka naapurisovunhan pitäisi aina kuulua hyvään käytökseen. Puolustusvoimiakin yritetään välillä eri tavoin heikentää. Suurin huoleni tällä hetkellä on kuitenkin se, että kotimaista elintarviketuotantoa ajetaan vauhdilla alas.

 

Taina Hämäläinen

Muurame

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.