Minun kirkkoni - vai meidän kirkkomme?

Risto Moisio

Seurakuntavaalien 2018 valtakunnalliseksi iskulauseeksi valittu, yksilöä korostava ”minun kirkkoni” ei ole kovin onnistunut kristinuskon ytimen kannalta.

Kristinusko on aina yhteisöllistä.

Lähetyskäskyllään ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” Jeesus ei käske meitä pelkästään kyyhöttämään kotona rukoilemassa vaan tuomaan julki uskomme yhteisönä.

Rukoilemme Isä meidän -rukouksessa sanoin: anna meille, äläkä saata meitä, vaan päästä meidät. Emme rukoile: anna minulle jne.

Iskulause ”minun kirkkoni” valitettavasti tukee ateistien näkemystä uskosta yksityisasiana.

Ja ateistit ovat onnistuneet asiassaan vallan hyvin.

Luultavasti enemmistö suomalaisista on samalla kannalla, koska yksilöllisyyden korostaminen on valtavirtaa nykyään. Kommunistien hokema oli kansa kaikkivaltias, kulutusyhteiskunnassamme se on yksilö kaikkivaltias.

Erilaisuus on rikkautta. Erilaisista näkemyksistä voi syntyä hyviä oivalluksia, mutta jos valituksi tulleiden näkemysten kirjo ”minun kirkostani” on suuri, miten silloin päästään yhteisymmärrykseen kirkon linjasta? Vaikeutuuko päätöksenteko?

Muistakaa tulevat valtuutetut, että olette edistämässä kirkkoa yhteisönä, ette mielihalujenne tyyssijana.

Tehkää ”minun kirkostani” meidän kirkkomme.

Muistakaa myös se, että evankeliumia julistaa vain kirkko. Edistäkää sen leviämistä. Kirkon lisäksi diakoniaa tekevät monet järjestöt sekä valtio ja kunnat verotuksen kautta.

Risto Moisio

Tampere

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu