Nimellä: Kirjoita muistiin, kun vielä voit

Ira Blomberg-Kantsila

En tiedä äitini aikoinaan tekemän maailman parhaan vappusiman ohjetta. En voi sitä enää saadakaan, sillä hän ei muista. Se tuppaa olemaan muistisairauden mukana tullut ominaisuus.

Ja kiitos – teillä on varmasti hyviä ohjeita vaikka kuinka paljon, mutta se ei ole sama. Se ei ole äidin siman ohje. Voi kun olisin ymmärtänyt kirjoittaa reseptin muistiin. Samaa harmittelee veljeni, joka on sentään urhoollisesti kokeillut löytää oikeita mittasuhteita. Onnistumatta.

Vappumunkeissa äitini ei onneksi ollut elementissään, toisin kuin mummoni. Onneksi en itsekään ole täysi tumpelo keittiössä – kiitos äidin – ja onnistun tekemään herkullisia munkkirinkeleitä. Melkein yhtä hyviä kuin ne mummon. Painotan sanaa melkein.

En voi enää kysyä sitä viimeistä merkittävää, munkit täydellisyyteen nostavaa elementtiä, sillä mummoni kuoli seitsemän vuotta sitten.

Muistijutut pyörivät usein mielessäni ihan jo senkin takia, että itse olen välillä kovin muistamaton ihan vain ruuhkavuosien ansiosta ja tietenkin myös siksi, että olen muistisairaan äitini edunvalvoja. Muistiin törmäsin myös, kun selasin mielenkiinnosta Äänekosken tapahtumatarjontaa.

On Muistikahvila joka kuukauden kolmas torstai Kirkon Olkkarissa ja viikolla Viisi askelta aivojen hyvään oloon kaupungintalon aulassa. Paikalla on Keski-Suomen muistiyhdistys.

Muistille ja sen ympärillä pyöriville asioille on ilmiselvästi tilaus.

Ja sille, että kirjoittaa asioita ylös, kun vielä muistaa. Tai ainakin opettaa tärkeitä juttuja lapsilleen ja siirtää omaa perimäänsä kertomalla tarinoita, viljelemällä sanontoja ja puheenparsia.

Meillä yksi tällainen periytyvä sanonta on: Ei meidän telkkarista. Sitä käytti isäni, kun lapsena hinguimme hänen mielestään typeriä tv-sarjoja. Sanoissa on tehoa omillekin lapsilleni.

Meillä myös syödään usein häränpallivatkulia, olipa ruoka sitten mitä tahansa. Samaisella vatkulilla olen itsekin kasvanut.

Myönnän ihan suoraan, että touhuilen keittiössä mieluiten ilman apukäsiä. Ripottelen vähän tuolta ja supsautan vähän sieltä. Ohjeeni muille ovat hyvin epämääräisiä, sellaisia kyllä sen tietää, maistaa tai hoksaa. Jostain syystä se turhauttaa kanssaeläjiä.

Senhän tietää, että parhaiten muistaa, kun on osana kokemusta. Ei esimerkiksi pullataikinasta onnistu saamaan kunnollista ennen kuin voi tunnustella hyvää taikinaa ja olla mukana sen vaivaamisessa, vaikka kuinka tavaisi ohjeita. Ellei nyt satu vain syntyjään olemaan erinomainen jauhopeukalo. Sellaisiakin on.

Monella opit kuitenkin tarttuvat sieltä oman kodin keittiöstä, autotallista tai saunasta – elämän monista mutkista.

Iän karttuessa oma menneisyys, jota juuriksi sanotaan, alkaa kiinnostaa selvästi enemmän kuin aiemmin. Eräs suvustaan innostunut ystäväni löysi hiljan uusia sukulaisia, kun kyseli ja kaiveli sitkeästi niiltä, jotka vielä muistivat. Sitä onnea on ollut ilo seurata.

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.