Vanhat vuosikerrat runouden aarreaittana

Inkeri Pasanen

Tammikuussa 1871 perustettu Keskisuomalainen on Suomen vanhin edelleen ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti. Aivan erityisen näkökulman lehden historiaan on löytänyt jyväskyläläinen Maija Ahonen. Hän on toimittanut omakustanteiksi runoja, joita Keskisuomalaisessa on lehden historian alkuvuosina julkaistu.

Painosmäärältään noin 30 kappaleen pehmeäkantisia kokoomateoksia on nyt valmiina kolme: Runot Keski-Suomi-lehdessä 1871–1900, Runot Keski-Suomi-lehdessä 1901–1917 ja Runot Keskisuomalaisessa vuonna 1918.

Vaatimaton Ahonen ei suostunut varsinaiseen lehtihaastatteluun eikä ole missään vaiheessa ajatellut kirjojensa myymistä. Vanhojen vuosikertojen tutkimisesta Kansalliskirjaston digiarkistossa on tullut hänelle rakas harrastus, joka on vienyt mukanaan.

Sähköisesti tutkimistaan sivuista Ahonen merkitsee ylös päivämäärät ja sivunumerot ja käy sitten yliopiston kirjastossa tulostamassa tekstit. Palvelu on maksutonta.

Nykypäivän sanomalehdissä runoja julkaistaan harvakseltaan, poikkeuksena Keskisuomalaisessa lähes päivittäin julkaistavat Lukijan runot. Ahosen havainnon mukaan runot alkoivat vähentyä lehdessä jo 1900-luvulle tultaessa, kun ”uudella vuosituhannella tilaa alkoivat ottaa lehtiyhtiölle tuloja tuovat mainokset”. Eikä pulaa ollut suurista uutisistakaan: vaalilain uudistus, tsaarin toistuvat eduskunnan hajottamiset ja niitä seuranneet vaalitaistelut olivat runoutta painavammaksi punnittua sisältöä.

Viime vuosisadan alussa lehti julkaisi ennen muuta tunnettujen runoilijoiden tuotantoa; yhtenä tavoitteena lienee ollut kansan sivistäminen.

Esimerkiksi Eino Leino, Elias Lönnrot ja J.H. Erkko löytyvät lehden sivuilta. Tuotteliain on ollut kuitenkin jyväskyläläinen runoilija, kääntäjä Irene Mendelin (1864–1944), joka kuului myös paikallisen Martta-yhdistyksen perustajajäseniin.

Vaikka Mendelin toimi aktiivisesti myös Jyväskylän Juomalakkoliikkeessä, hänelle ei tiettävästi käynyt yhtä kehnosti kuin kirjailija Minna Canthille aikoinaan. Canthin raittiusaiheiset kirjoitukset eivät nimittäin olleet lehden omistajan, viinatehtailija Heikki Fabian Helmisen mieleen – ja niinpä Helminen antoi potkut sekä Minna-rouvalle että tämän miehelle Ferdinandille, lehden päätoimittajalle.

Sisällissota näkyi vahvasti vuonna 1918 myös lehden julkaisemissa runoissa. Alkuvuodesta sivuilla ilakoivat eri suojeluskunnille sanoitetut riemumarssit, jotka kertoivat innokkaasta sotaan lähdöstä. Kevään edetessä lisääntyivät kaatuneille omistetut muistorunot.

Ahosen oma opintaival päättyi aikoinaan kansakouluun, kun ”varaa ei ollut jatkoon”, vaikka äidinkielikin oli kymppi. Nyt sukellus vanhojen vuosikertojen maailmaan on tehnyt hänestä myös kielentutkijan: vierasperäiset ja murresanat on huolellisesti selitetty nykysuomeksi.

Innolla odotan jo seuraavaa teosta!

Kirjoittaja on varapäätoimittaja.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.