Ruusupuistosta liikennepuisto

Ahti Vielma

Toimittaja Satu Kakkorilta oli (KSML 12.3.) asiallinen selostus Jyväskylän keskustan eteläisestä Ruusupuiston liikenneratkaisusta.

Reportaasi paljasti karmean totuuden itse suunnitelmasta: Sen toteuttaminen tarkoittaa Ruusupuiston alueen tuhoamista. Ruusupuisto muuttuu liikennepuistoksi!

Ratkaisu perustuu vanhentuneeseen ja heppoisin perustein laadittuun liikennesuunnitelmaan sekä sen mukaan hyväksyttyyn asemakaavaan. Koko prosessi on alusta lähtien luotu autojen ja mahdollisimman suuren rakennusoikeuden ehdoilla.

Ympäristökysymykset ovat olleet täysin toissijaisia. Ratkaisuista paljastuu nykyisten päättäjien ahneuden linja, jolla viimeisetkin Vanhan Jyväskylän aarrealueet tuhotaan!

Reportaasissa ammattilaiset ovat luvanneet entistä parempaa liikenteen sujuvuutta ja kaupunkikuvallista parannusta nykytilanteeseen. Suorastaan järkyttäviä lausumia, joko täysin asiantuntemattomia tai ammatillisesti tietoisesti moraalittomia, tai sitten molempia.

Kun keskelle Ruusupuistoa rakennetaan Vaajakosken liikenneympyrän kaltainen risteys, millä perusteilla se kaunistaa ympäristöä? Sehän päinvastoin tuhoaa koko alueen lopullisesti!

Ja kyseisen ympyrän viereen tulevat KOASin uudet rakennukset alueelle, jota mainostettiin asemakaavavaiheessa autottomaksi kortteliksi. Tosiasiassa kyseisen korttelin vieressä liikenneympyrässä tulee olemaan jatkuva autojen virta.

Lisäksi aivan läheltä viheltelevät junat ja niiden takana pauhaa tukkeutumaisillaan oleva Rantaväylä. Ja suunnittelijat väittävät kaupunkikuvan parantuvan ja melutason laskevan! Harvoin olen yhtä rajuja totuuden vastaisia perusteluja lukenut.

Ennen kuin toteutetaan esitetyn kaltaisia onnettomia ratkaisuja, pitäisi Rantaväylän sisääntulokohdista tehdä uusi ja perusteellinen selvitys. Viime aikoina on puolusteltu radan kattamista ja se päälle rakentamista mutta unohdettu, että Rantaväyläkin siinä pitää ylittää.

Ruusupuiston alueelle sijoitetaan rakennusoikeutta alueille, jotka saattavat hyvinkin pian osoittautua liikenneratkaisujen osalta purettaviksi kohteiksi. Se on raju ennuste, mutta on syytä kuitenkin tiedostaa. KOASin korttelin elinaika voi olla hyvin lyhyt!

Kaavoitusvaiheessa puhuttiin voimakkaasti eteläisen sisääntulon maamerkistä. Kumpi se tulee olemaan, yliopistolle rakennettu kolossi vai liikenneympyrä? Oma näkemykseni on, että molemmat. Niistä tulee varoittavia esimerkkejä siitä, miten sisääntulonäkymiä ei saa pilata, jopa tuhota.

Ahti Vielma

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu