Vakuutuslääkärit voivat määritellä loppuelämäsi

Tapani Mäki

Paljon keskustelua on käyty vakuutuslääkärien päätöksistä, eikä niihin ole saatu vieläkään oikeutettua muutosta. Ihmiset ovat kokeneet lääkärien ratkaisut jopa mielivaltana, jossa oikeasti työkyvyttömiä ihmisiä roikutetaan ”terveinä” ilman oikeudenmukaista päätöstä.

Kun hyvinvointiyhteiskuntaa arvioidaan, sitä tulee määritellä sen mukaan, miten se huolehtii heikoimmista kansalaisistaan.

Lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että vakuutusyhtiöiden korvaus- ja eläkepäätökset tehtäisiin lähtökohtaisesti vakuutetun oman lääkärin diagnoosin pohjalta.

On täysin selvää, ettei vakuutusyhtiöiden lääkäreillä pidä olla mahdollisuutta potilasta näkemättä evätä korvauksia, elleivät he kykene lääketieteellisin perustein todistamaan korvaushakemusta olennaisilta osin virheelliseksi.

Mielestäni tällainen ei edes kuulu oikeusvaltion piirteisiin.

Käsittämätöntä on, että vakuutuslääkärit voivat laatia lausuntoja, joilla joissain tapauksissa määritellään koko ihmisen loppuelämää.

Vakuutuslääkärit antavat lausunnon, jonka perusteella vakuutusyhtiö tekee päätökset. Eli päätökset tekee yhtiön etuusjohtaja tai vastaava. Tosiasiassa kuitenkin vakuutuslääkärien lausunto ratkaisee asian.

Korvaustilanteissa tulisi soveltaa vakuutusyhtiöihin käännettyä todistustaakkaa. Tällöin vakuutusyhtiö voisi vapautua korvauksen maksamisesta vain, jos se pystyy todistamaan olennaisesti virheelliseksi diagnoosin, jolla korvaus maksettaisiin vakuutetulle.

Suomen lakia on tässä kohtaa säädetty väärin, koska siinä on vapautettu vakuutuslääkärit totuusvelvoitteesta.

Vakuutuslääkärit ovat voineet laatia arvionsa potilaasta ilman, että heidän tarvitsee allekirjoittaa asiakirjoja ”kunnian ja omantunnon kautta” toisin kuin muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö. Vakuutuslääkärit ovat voineet päätöksissään kävellä yliopistollisten sairaaloiden erikoislääkäreiden todistusten yli ja evätä korvaukset.

Näin maksamatta jätetyt satojen miljoonien eurojen korvaukset jäävät vakuutusyhtiöiden kassaan ja omaisuudeksi. Ja näin käy sairaiden ja muiden heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella.

Asiasta on tehty lakialoite ja toivon, ettei se hautaudu eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan.

Kansanedustajamme ovat tässä avainasemassa. Heidän tulee näyttää vääryyttä kärsiville kansalaisille, että lainsäädännön porsaanreiät ovat tukittavissa ja ne myös tukitaan.

Kestämätöntä on, että kunnat, Kela ja sairaanhoitopiirit eli me veronmaksajat annamme vakuutusyhtiöiden jättää täyttämättä niille lakisääteisesti kuuluvat velvollisuudet.

Tapani Mäki

maakuntavaltuutettu (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu