Oman elämänsä ohjauspyörässä

Toni Norppa

Meillä on ongelma. Ongelma, joka näkyy katukuvassa koko maakunnassa. Ongelma lyö vasten kasvoja Jyväskylän kävelykadulla.

Työssäni poliisina tapaan liian usein syrjäytymässä olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria. Nämä nuoret ovat jo varhain päästäneet irti oman elämänsä ohjauspyörästä. Tulevaisuuden suunnitelmia tai haaveita elämän suhteen ei ole, ”koska valtio kyllä maksaa tukia, ja se kyllä riittää”.

Syrjäytyminen on monimutkainen asia, monien tekijöiden summa. Yksi suurimpia syrjäytymisen aiheuttajia on silti pitkäaikaistyöttömyys lieveilmiöinen.

Työttömyysajan pitkittyessä työn saanti käy alati haastavammaksi. Työttömyys ei ole tragedia vain yksilölle vaan myös yhteiskunnalle.

Meneillään ovat taloudellisesti tämän vuosikymmenen parhaat vuodet ja silti valtio joutuu ottamaan lisää velkaa noin 3 miljardia euroa tänä vuonna. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtään työikäistä ja -kykyistä ihmistä työttömyydelle.

Hallituksen tekemä esitys työttömyysturvalain muuttamisesta (ns. aktiivimalli) pyrkii aktivoimaan työkykyisiä pitkäaikaistyöttömiä, joista osa on vakavassa syrjäytymisvaarassa. Aktiivimalli ei itsessään ratkaise järjestelmän jättiläismäisiä kannustinongelmia, mutta on hyvä alku. Aktiivimallin tarkoitus ei ole syyllistää työttömiä.

Hyvinvointivaltion säilyttämiseksi meidän on kyettävä radikaalisti uudistamaan työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa ihmislähtöisemmäksi. Työn tekemisen täytyy aina olla kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen. Jokaisella tulee olla oikeus omalla työn teolla ja ahkeruudella menestyä elämässä.

Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ihmisille lyhyetkin keikkaluonteiset työt voivat olla mahdollisuus päästä takaisin kiinni yhteiskuntaan, kiinni oman elämänsä ohjauspyörään.

Toni Norppa

Jyväskylä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut