Olen todella vaikeassa tilanteessa Jämsän lastensuojelun takia. Kaikki alkoi neuvolan väitteistä jo lapseni ollessa ihan pieni. Koen, että meitä kiristettiin huostaanotolla.
Lapseni sijoitettiin kiireellisesti ensimmäisen kerran talvella 2012, perusteena oli tuolloin vain 2,5 tuntia kestänyt vanhemmuuden arviointi. Tilanne päätyi huostaanottoon, valitimme päätöksestä ja hallinto-oikeus kumosi huostaanoton. Oikeudessa sosiaalitoimen todistajat todistivat sosiaalitoimea vastaan. Sillä kertaa jouduimme olemaan erossa lapsestamme vain neljä kuukautta.
Mutta painajainen alkoi uudelleen kesällä 2015. Lastensuojelun työntekijät tulivat ovellemme aamulla ja iltapäivällä lapsemme haettiin poliisin kanssa. Hän on yhä huostaanotettuna.
Taistelemme jatkuvasti lastensuojelun kanssa. Palavereja on vaikea saada järjestymään, sovitut lapsen valvotut tapaamiset tapaamiset eivät järjesty eikä kotilomia ole myönnetty, vaikka pitäisi. Tällainen toiminta ei ole oikein.
Koko huostaanottoon ei ollut tapauksessamme oikeaa syytä. Lapselle ei ole koskaan tehty mitään pahaa. Olen vienyt asian moneen kertaa hallinto-oikeuteen, mutta siellä on uskottu vain lastensuojelua ja muita, mutta ei ollenkaan minua. Valitin asiasta uudelleen myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt olen jälleen hakenut huostaanoton purkua. Lastensuojelu keksii papereihin omia väittämiään eikä korjaa niitä pyydettäessä.
Koen vahvasti, että lastensuojelu on sotkenut myös taloudellisen tilanteeni. Maksan muun muassa oikeuskäsittelyjen seurauksena suurta velkataakkaa. Tilanne on jo niin kriittinen, että taloni on uhattuna.
Jämsän kaupunki ei ole ollut valmis minkäänlaisiin vahingonkorvauksiin ja joudun tekemään montaa työtä selvitäkseni. Miksi kaupunki ole valmis maksamaan velkojani, vaikka kaikki on heidän syytään? Kunnalle olisi paljon halvempi ratkaisu maksaa meidän omien vanhempien kulut kuntoon kun maksaa kalliiseen perhekotiin.
Koko lastensuojelu on ihan retuperällä. Asiat ovat jumissa virkamiehen mielivallan takia. Onko lastensuojelun tarkoitus romuttaa ihmisten elämiä puuttumalla näin radikaalisti ihmisten elämään? Olen ollut asiassa yhteydessä aluehallintovirastoon ja Valviraan, mutten saa sieltäkään apua.
Kaupunki ei voi mitenkään kohdella asukasta näin. Tilanne on kannaltani aivan kohtuuton. Mieleni on todella pahoitettu Jämsän kaupungin toiminnasta.
Kohtuuton taakka
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä. Toimitus.