Pian käydään raju hallitustaistelu perussuomalaisten sisällä

Kisasta voi tulla raju ja puoluetta repivä.

Jussi Halla-aho ilmoittautui perussuomalaisten puheenjohtajakisan haastajaksi. Kisasta voi tulla raju ja puoluetta repivä. Halla-aho on profiloitunut maahanmuuton vastustajaksi eikä hän yllättänyt ilmoittautumispuheessakaan. Hän sanoi, että Suomi ei voi olla globaali sosiaalitoimisto. Myös kisan ennakkosuosikki ja Timo Soinin suojatti eli Sampo Terho on Soinia maahanmuuttokriittisempi äänenpainoissaan. Puheenjohtajakisaa ei ratkaista maahanmuuttolinjalla vaan suhtautumisella hallituksessa olemiseen. Terho on hallitustyön kannattaja. Halla-ahon olisi loogista hakea itselleen kannatusta hallituspolitiikkaa moittimalla ja suosittelemalla oppositioasemaa. Halla-ahon valinta veisi käytännössä perussuomalaiset oppositioon. Samalla maan hallitus kaatuisi. Nykyisellä eduskunnan kokoonpanolla ei uutta hallitusta saataisi aikaan. Edessä olisikin syksyllä ennenaikaiset eduskuntavaalit. Perussuomalaisten puheenjohtajakamppailusta tuleekin kevään seuratuin poliittinen asia. Juha Sipilä (kesk.) ja Petteri Orpo (kok.) joutuvat joustamaan vielä monta kertaa perussuomalaisille, jotta hallitusvastuu houkuttaisi myös perussuomalaisten kenttäväkeä. Kansallismielistä poliittista linjaansa kovasti korostava Halla-aho ilmoittautui muuten puheenjohtajakisaan amerikkalaisen internetjätti Googlen Youtubeen videoidulla puheella.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.