Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vauhtisokeus oli viedä hallituksen sivuluisuun

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) teki maanantai-iltana sen, mitä käytännössä ”kaikki” häneltä odottivat. Berner ilmoitti, että liikenneverkkoyhtiötä koskeva selvitys keskeytetään.Tätä tietoa odottivat hallituskumppanit, tienkäyttäjät, autojen ostoa harkitsevat kuluttajat sekä varsinkin autokauppiaat.

On hyvä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vihelsi pelin poikki näinkin pian. Viikkoja kestävä epätietoinen vellominen olisi halvaannuttanut autokaupan. Kerrannaisvaikutukset olisivat jarruttaneet Suomen elpymässä olevaa taloutta. Epävarmuutta taloudessa ei nyt pidä lisätä.

Liikenneverkko kaipaa uudistuksia, mutta vauhtisokeus oli nyt viedä koko hallituksen kriisin partaalle. Bernerin hanketta vastustivat jyrkästi varsinkin perussuomalaiset, mutta myöskään kokoomus ei pitänyt liikenneverkon yhtiöittämistä järkevänä.

Sipilälle liikenneverkkoselvitys osoittautui turhaksi riskinotoksi. Koko episodi osoittaa Sipilältä huonoa johtamista ja heikkoa asioiden hoitamista – ja haluttomuutta kuunnella eri näkemyksiä. Sipilän ongelmana on lähipiirin pitäminen suppeana. Siihen ei näyttäisi kuuluvan politiikan toimintatapojen laajempaa ymmärrystä – tai sitten Sipilä ei vain ole halunnut kuunnella epäilijöitä ja varoittelijoita.

Keskustan kenttäväki vastusti esitystä kulisseissa voimakkaasti, mikä Sipilän oli lopulta pakko ottaa huomioon. Tulipalojen sammuttelu sekä hallituskumppaneiden kanssa että pääministerin oman puolueen sisällä olisi nakertanut hallituksen toimintakykyä.

Sipilän tapaan politiikan ulkopuolelta tuleva, yrityselämässä ansioitunut Berner ihmetteli hallituskumppaneiden jyrkkää suhtautumista selvitykseen; hän lienee katsonut, että mandaatin saaminen selvityksen tekemiseen riittää ilman että suuntaviivoista tarvitsee keskustella laajemmin.

Mutta politiikassa ei toimita kuten perheyrityksessä: näkökulmien sovittelua eli demokraattista päätöksentekoa tarvitaan isojen hankkeiden suunnittelussa – läpiviennistä puhumattakaan.

Tässä perusasiassa näyttäisi olevan sekä Sipilällä että Bernerillä yhä oppimista.