Investointi koulutukseen kannattaa

Hannu L. T. Heikkinen

Jyväskylän lukiokoulutuksen leikkaukset ovat herättäneet terävää kritiikkiä. Koulutuksen säästöjen taloudellisia seurauksia on syytä pohtia myös taloudellisesta näkökulmasta. Tätä on tuonut esille myös taloustieteen Nobel-palkinnon saanut Bengt Holmström. Vieläkin tarkemmin asiaa on tutkinut vuoden 2000 taloustieteen nobelisti James J. Heckman.

Heckmanin tutkimusten mukaan sijoitus koulutukseen on ylivoimaisesti tehokkain tapa tuottaa taloudellista lisäarvoa. Kaikkein tuottavinta on sijoittaa pienten lasten kasvatukseen. Suurin hyöty syntyy, jos raha sijoitetaan niiden ihmisten koulutukseen, joilla on heikoimmat edellytykset. Siksi panostukset erityisopetukseen, maahanmuuttajien koulutukseen ja varhaiskasvatukseen ovat tuottavimpia.

Arvostettu brittiläinen talouslehti The Economist julkaisi 22.9. artikkelin, jonka myötä Suomessa virisi keskustelu siitä, olisiko maassamme syytä ottaa investointivelkaa koulutukseen. Tätä ovat esittäneet muun muassa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki ja ekonomisti Janne Huovari Pellervon taloustutkimuksesta.

Korkojen ennustetaan jäävän matalalle pitkäaikaisesti: nyt esimerkiksi Suomen valtio saa 30 vuoden lainaa alle prosentin kiinteällä korolla ilman korkoriskiä. Taloustieteilijät ennakoivat tällä aikavälillä sijoituksen tuoton olevan moninkertainen, jos se kohdennetaan oikealla tavalla koulutukseen ja tutkimukseen. Toisaalta sijoituksen tekemättä jättäminen saattaa suistaa meidät ojan pohjalle pysyvämminkin.

1990-luvulla Suomen talous nousi rohkeilla koulutusinvestoinneilla. Nykyisen hallituksen linja on ollut päinvastainen. Onneksi se näyttää muuttuvan.

Kolme asiaa on tässä pidettävä erillään: syömävelka, investointivelka ja elvytysvelka.

Syömävelka menee juokseviin kuluihin. Elvytysvelalla tuodaan lisää rahaa kiertoon. Investointivelka sijoitetaan voittoa tuottaviin kohteisiin. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi sijoittamista inhimilliseen pääomaan, joka tapahtuu harkittujen koulutusinterventioiden kautta.

Koulutukseen on aina kannattanut investoida. Tämä koskee sekä yksilöitä että kansakuntia. Tulevaisuudessa se on entistä tuottavampaa. Olemme siirtymässä uuteen historialliseen vaiheeseen, jota on kuvattu neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi.

Voimme jo nyt kokea, miten älypuhelimet ja muut kannettavat tietolaitteet integroituvat ihmiseen ajatteluun ja luikertavat kaikkialle arkeemme. Pokemon Go on esimerkki rikastetusta todellisuudesta, joka on tuttua jo viisivuotiaalle. Mutta tämä on vasta alkua.

Neljäs teollinen vallankumous muuttaa perustavasti suhdettamme ympäristöön, toisiin ihmisiin, teknologiaan ja itseemme. Inhimillinen elämänmuoto muuttuu teknologian rajapintakudokseksi, jossa ihmisen toiminta integroituu saumattomasti teknisten laitteiden kanssa ja laitteet keskenään.

Kokemuksemme elämästä muuttuu perinpohjaisesti, kun digitaaliset, biologiset, fyysiset ja sosiaaliset prosessit kietoutuvat toisiinsa. Kaikkia näitä prosesseja ohjaa ihminen, jonka tietämisen ja oppimisen kyvyiltä vaaditaan yhä enemmän.

Tämän seurauksena tiedon ja oppimisen merkitys kasvaa entisestään. Taloudellisen lisäarvon muodostusprosessin painopiste siirtyy ulkoisista tuotantovälineistä ihmisen sisälle ajattelun kykyihin.

Siksi paras investointi on sijoitus ajatteluun. Mutta informaation käsittelyn kykyjen lisäksi tarvitaan myös viisautta. Ja varsinkin sitä. Siksi koulutuksen pitää antaa valmiuksia myös kriittiseen ajatteluun ja elämänarvojen punnitsemiseen. Nyt jos koskaan on käyttöä niillä ajattelun avartamisen välineillä, joita esimerkiksi koulujen taideaineiden, katsomusaineiden ja filosofian opetus tarjoavat.

On toki ymmärrettävää, että kunnat eivät miellä lisäpanostuksia koulutukseen investointeina, vaan lisäkuluina eli syömävelkana. Turhia kuluja pitääkin karsia ja uudistaminen on välttämätöntä. Sanotaan, että menestyvän yrityksen ongelmat eivät ala siitä, että tehtäisiin vääriä asioita, vaan että tehdään oikeita asioita samalla tavalla liian pitkään. Sama koskee koulutusta.

Taloudellinen tiukkuus pakottaa järkeistämään toimintaa. Jyväskyläläisissä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa tämä tie näyttää loppuun kuljetulta.

Lisäleikkaukset eivät toimintaa tehosta, pelkästään kurjistavat. Niistä kärsivät varsinkin ne lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat eniten tukea. On kaikkien yhteinen etu satsata heidän koulutukseensa.

Hannu L. T. Heikkinen

professori

Koulutuksen tutkimuslaitos

Rauno Huttunen

filosofi, dosentti

Turun yliopisto

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.