Rakentakaa oikein

Sisko Päkki

Kun sodan jälkeen alettiin Jyväskylääkin rakentaa suuren asuntopulan vuoksi, oli kaupungilla tomera rakennustarkastaja, joka kävi läpi niin kerros- kuin omakotitalotkin ja valvoi, ettei töitä jatkettu ennen kuin esimerkiksi muuraus oli kuivunut. Sitten kun betoni oli kuivunut, sai rapata seinät ja pietä lattiat.

Esitänkin: Aloittakaa alusta, kunnolliset pohjatyöt, valut ja seinät muuraamalla. Ei tule home-ongelmia ja työllistää tiili- ja sementtiteollisuutta, timpureita, muurareita ja apureita. Elementtiteollisuus valmistaisi massat kuten ennenkin.

Vuonna 1981 kävimme Unkarissa rakentajien vieraina sikäläisessä elementtitehtaassa. Siellä uunikuivauksen jälkeen elementit vietiin ulkokuivaukseen ennen rakennukselle vientiä. Taloa alettiin koota, kun kaikki elementit olivat valmiit. Näin ne olivat varmasti kuivuneet, kun työt alkoivat.

Onko tarkistettu, että elementit eivät sisällä kovetinaineita, jotka asuinrakentamisessa on lailla kielletty? Palatkaa rakentajat entiseen. Ei tarvitse vuoden päästä purkaa. Ja työttömille tulee töitä, jopa pakolaisillekin.

Sisko Päkki

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu