Olen sinisen vihkon apostoli

Leena Roivainen

Kyllä meillä on valistunutta nuorisoa, joka omaksuu nopeasti uutta mutta pitää jalat maassa ja maalaisjärjen mukana!

Kolumnissaan Pauliina Hämäläinen ja Pieta Päivänen (KSML 9.10.) olivat opiskelijoina täysin samoilla aalloilla kuin olin opiskelijana ja työssäni. Tekstissä oli mm. yhteinen ajatus oppimisesta. Se tuntui mukavalta, kun toisaalta vähän aiemmin näin ja kuulin televisiosta päinvastaisen mielipiteen, jossa ”näkemällä, kuulemalla, kirjoittamalla” oppiminen olisi ”last season”. Liittyneekö siihen, mikä onkaan koko opettajan rooli uudessa koulussa? Jopa nuori toimittaja hämmentyi saamastaan vastauksesta.

Mielestäni paras tulos kuitenkin saavutetaan, jos nuo kolme tapaa olisivat valittavissa uutta asiaa esille tuotaessa, tehtävän niin vaatiessa myös ”Learning by doing”.

Hämäläinen ja Päivänen osuivat perusteluissaan juuri ytimeen; käsin kirjoittamiseen keskittyy, jolloin asia jää paremmin mieleen ja näin oppii. Niin, ja vihkosta on helppo kerrata asioita, ei tarvitse muistella, milläs minä sen tallensinkaan... Omassa työssäni huomasin myös sen, että kun käsillä on töitä, pysyy suukin soukemmalla!

Kauno-/käsialakirjoituksen katoaminen huolestutti. Millainen muistijälki jää, kun koneella kirjoitat esimerkiksi ison A:n? Kaksi painallusta, jos ei tule virhettä.

”Kaunon” aikaan hellimme kirjaimia. Sen opin alakoulussa. Muistikuva on vieläkin elävä; taululla esimerkiksi iso A ja piirsimme ilmaan moneen monta kertaa sen muotoja. Saate toistettin kuorossa:” Jalkakaari, nousu, puukonkärki, suora lasku ja lenkki!”

No tämä on todella ”last season” eikä toimi muistiinpanoja kirjoittaessa. Meille alaluokkalaisille kaunokirjoitus kasvatti kuitenkin kärsivällisyyttä ja oli hyvää silmän ja käden koordinaatioharjoitusta. Mustepullot ja kynänterät myöhemmin ovat luku sinänsä.

Ruutuun rakastunutta väkeä ei ollut myöskään se opiskelijaryhmä, joka oli tullut neljän tunnin kokeesta. Joku kertoi olevansa tosi väsynyt jo siinä tilanteessa, kun samalla mietti, miten jaksaa kuusituntiset ylioppilaskirjoitukset. Kuvan vaatimus kuuluikin:” Paperi ja kynä takaisin!”

Oikeaa kirjaa kaipasi myös lukemista harrastava nuori, joka haluaa rentoutua kirjan parissa. Kun päivän ruutuaika tehtävineen on ylitetty, ei uusi tuijotus sähkökirjaan ainakaan kaikkia rentouta.

Uusi opetussuunnitelma tuo uusia, raikkaita aluevaltauksia digiajan myötä, mutta oppimisen käytännön realiteetit on syytä pitää mielessä. Uskon, että siitä huolen pitää ja muistuttaa valistunut ja sanavalmis nuorisomme.

Leena Roivainen

erityisluokanopettaja, eläkkeellä

Muurame

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.