Opiskelu- huoltoa ei voi tuoda

Annarilla Ahtola

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila osui naulan kantaan (KSML 24.9.): opiskeluhuoltoa ei voi tuoda kouluun ulkopuolelta. Koulupsykologien ja -kuraattorien työn perusidea ei ole koulun tiloihin siirretty vastaanottotoiminta, vaan he ovat kouluyhteisössä omien alojensa asiantuntijoita, jotka tukevat opettajien työtä. Maakunnan sote-palveluiden tavoite ja työtavat ovat toiset.

Myös Suomen Psykologiliitto kannattaa, että opiskeluhuollon valtionosuudet maksetaan jatkossakin kuntiin. Näin palvelu voidaan edelleen järjestää alueelle sopivalla tavalla.

Valtaosa koulupsykologeista ja -kuraattoreista työskentelee sivistystoimessa, mikä onkin yleensä toimivin ratkaisu. Esimiehenä ei kuitenkaan ole rehtori, vaan opiskeluhuollon päällikkö tai sivistystoimen johtaja. Näin siksi, että psykologi ja kuraattori tekevät kehittämistyötä koko sivistystoimessa ja useassa koulussa.

Annarilla Ahtola

puheenjohtaja

Suomen Psykologiliitto ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu