Sammakon pitkä loikka

Tapani Kurttila

Hämärtyvässä iltapäivässä, sateen kostuttamalla ajokaistalla, autoni valot valaisivat tietä ylittävän sammakon. Tein nopean ohjausliikkeen vasemmalle, sammakon loikatessa menosuuntaansa oikealle. Tuli hyvä mieli, sammakko jäi eloon. Tapausta voisi nimittää eräänlaiseksi ”tuottavuusloikaksi”.

Kolumnissaan ”Arvostus on paras tuottavuusloikka”, pureutuu pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki osuvasti kilpailukykysopimuksen lisätyöpäivien velvoitteisiin. (KSML 29.9.)

Kärki toteaa kuinka ”tehokkuus käsitetään yleensä rivakkana suoriutumisena työtehtävissä ja, että yksilön on suoriuduttava töistään yhä nopeammin ja oltava valmis loikkaamaan seuraavien tehtävien kimppuun – tehokkuus nähdään silloin suoraviivaisena suorittamisena”. Tuollainen suorittamisen tarve syntynee varsinkin kilpailuasenteesta.

Oletan, että ihminen kykenee tekemään parhaansa juuri silloin kun hänen ei tarvitse kilpailla ja suorittaa. Perustelen asiaa siten, että suorittaminen: ensisijaisesti sisäistettynä toimintamallina, rajaa yksilön mahdollisuuksia tarkastella tehtäviään luovan ajattelun ja toiminnan kautta.

Ratkaisevinta lienee se, ”suorittaako” yksilö tai yhteisö tehtäviään tietoisina siitä, että asiat kulminoituvat viimekädessä oman hyvinvoinnin ja yhteisön eduksi, vai onko kysymys ikään kuin identiteetteihin sulautuneesta tavasta nähdä asiat kilpailuasenteellisesti, kykenemättä kyseenalaistamaan omia tai työyhteisön motiiveja.

Kärki lainaa kolumniinsa Jyväskylän yliopiston tutkija, KTT Kristiina Niemi-Kaijan ajatusmalleja, jossa tutkija kyseenalaistaa suorituskeskeisen käsityksen tehokkuudesta, jossa painottuvat yksilön tekemiset ja tekemättä jättämiset.

Tutkijan mukaan tehokkuus lisääntyy parhaiten sallivassa, yhteisöllisessä työilmapiirissä. ”Omana itsenä olemiseen ei siten kuulu muiden jyrääminen vaan kunnioitus,” Kärki tulkitsee kolumnissaan.

Olen Kärjen ja Niemi-Kaijan kanssa samaa mieltä. Työyhteisössä jossa erilaisuutta arvostetaan ja ihmisen epätäydellisyyskin huomioidaan, syntyy myös luovuutta ja, mielestäni sitä ainoaa kilpailua jota kannatan: toisen kunnioittamista. Sammakolle toivon pitkiä loikkia. Elämänpituisia!

Tapani Kurttila

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.