Perhepalvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi Jyväskylässä

Mirja Lavonen-Niinistö

Jyväskylän kaupungin Kasvun ja oppimisen talousarvioesitys on lasten ja perheiden näkökulmasta karua luettavaa. Kaupunki aikoo supistaa perheiden palveluja lähes kolmella miljoonalla eurolla.

Päiväkotien ja perusopetuksen ryhmäkokoja suurennetaan, koulunkäynninohjaajien määrää vähennetään, luontokoulu lakkautetaan, taito- ja taideopetuksesta karsitaan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja korotetaan.

Esitys tarkoittaa myös perhepuistojen ja kerhotoiminnan lakkauttamista sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Jyväskylän yhdistyksen ylläpitämän Perhekeskus Tourutuvan yhteistyösopimuksen päättymistä.

Esitys on ristiriidassa Lapsen oikeuksien sopimuksen, varhaiskasvatuslain ja vastikään voimaan tulleen uuden opetussuunnitelman kanssa, jotka kaikki korostavat lapsen oikeutta laadukkaaseen kasvatukseen ja opetukseen.

Talousarvioesityksen laatijat sivuuttavat myös Euroopan unionin suositukset sekä kansainväliset tutkimustulokset, joiden mukaan varhaiskasvatukseen investointi on julkiselle taloudelle erittäin tuottavaa. Leikkaukset sen sijaan lisäävät kustannuksia tulevaisuudessa.

Perheiden hyvinvointia lisää tehokkaimmin varhainen tuki, jossa ongelmia ratkotaan ennen kuin ne ehtivät vaikeutua. Neuvolan ja varhaiskasvatuksen ohella perheiden voimavaroja vahvistaa keskinäinen vertaistuki.

Perhekahviloiden ja vanhempainryhmien ylläpitäminen on arvokasta ennaltaehkäisevää työtä. MLL:n Jyväskylän yhdistyksen perhekeskus Tourutupa on alle kouluikäisten lasten perheiden kohtaamispaikka, jossa on avoin päiväkoti, kerhotoimintaa ja iltatoimintaa. Tourutupa tarjoaa ennaltaehkäiseviä palveluja ja kohtaamispaikan lapsiperheille ja tavoittaa vuosittain satoja perheitä.

Jos perhepuistojen, kerhotoiminnan ja perhekeskuksen toiminta lakkaa, paineet päiväkoteihin kasvavat. Varhaiskasvatuksen henkilöstö on jo nyt kovilla, mutta henkilöstön määrää halutaan vähentää.

Se tarkoittaa ryhmäkokojen suurentamista ja varhaiskasvatuksen laadun heikentämistä, sillä isossa ryhmässä on vaikea huomioida lasten yksilöllisiä tarpeita.

Iso ryhmä lisää myös lasten kokemaa stressiä ja vaikeuttaa kielellisten ja sosiaalisten taitojen kehittymistä.

Koulun opetusryhmien suurentaminen ja koulunkäyntiavustajien vähentäminen huonontaa etenkin heikossa asemassa olevien lasten tilannetta.

Hallituksella on kärkihankkeena lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma. Sen tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut. Karsimalla varhaisen tuen palveluja Jyväskylässä päädytään aivan toiseen suuntaan.

Miten kaupunki on arvioinut nyt esitettyjen säästöjen vaikutukset lapsiin, nuoriin ja perheisiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä?

Tätä kysyvät myös MLL:n Jyväskylän, Huhtasuon, Korpilahden, Kuokkalan, Köhniö-Kypärämäen, Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken, Vaajakosken yhdistykset.

Mirja Lavonen-Niinistö

toiminnanjohtaja

MLL Järvi-Suomen piiri

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.