Perhepuistot ovat vertaistuen paikkoja

Salla Vehkasalo

Olemme huolissamme talousarvioehdotuksesta, jossa esitetään yhtenä säästötoimenpiteenä perhepuistojen ja kerhotoiminnan lakkauttamista. Nämä avoimen varhaiskasvatuksen palvelut tukevat tuhansia perheitä monella eri tavalla. Lakkauttamiset näkyisivät säästöjen sijaan kasvavina kuluina muilla kunnan sektoreilla ja heikentäisivät Jyväskylän imagoa lapsiperheystävällisenä kaupunkina.

Perhepuistot ovat paitsi yksi kaupungin vetovoimatekijä, ne myös tarjoavat ennaltaehkäisevää tukitoimintaa koko perheelle usein raskaidenkin pikkulapsivuosien aikana. Tämän takia niiden sulkeminen siirtäisi kuluja sosiaalitoimelle. Perhepuistot elävöittävät kaupunkia ja luovat puitteet käyttäjälähtöiselle toiminnalle ja kulttuurille, joista yksi esimerkki on Mäki-Matin perhepuiston tukiyhdistys.

Perhepuistojen sulkeminen vähentäisi perheiden liikuntaa ja sosiaalista aktiivisuutta. Lapset löytävät puistosta leikkikavereita ja vanhemmat jaksamisen kannalta tärkeää vertaistukea.

Perhepuistoista uuteen elämäntilanteeseen totuttelevat esikoisten vanhemmat ja kaupunkiin muuttaneet lapsiperheet löytävät muita samassa tilanteessa olevia esimerkiksi perhekerhoista.

Jotta pienten lasten kanssa voi lähteä pidemmäksi aikaa ulkoilemaan, on oltava mahdollisuus muun muassa syödä eväitä, hoitaa vauvaa ja käydä wc:ssä. Jos puistossa on sisäleikkitila kuten perhepuistoissa, on puistoon mahdollista tulla myös talvipakkasilla.

Kerhotoiminnan lakkauttaminen olisi tuhlaamista, sillä kerholaisista suuri osa tulisi siirtymään subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäjiksi päiväkoteihin.

On sekä perheille että kaupungille edullisempi vaihtoehto tarjota virikkeellistä varhaiskasvatusta 1–2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan kuin 20 tuntia viikossa jo valmiiksi täpötäysissä päiväkodeissa. Esimerkkinä Tampereella lastenkerhot ovat käyttäjille ilmaisia.

Lapsiryhmässä toimiminen, sosiaalistuminen ja kodin ulkopuolisten virikkeiden saaminen tulee turvata myös niille lapsille, jotka ovat kotihoidossa. Näin säästetään myös tulevaisuudessa. Samalla kaupunki viestii lapsiasukkaidensa olevan tärkeä osa yhteiskuntaa.

Salla Vehkasalo

pj, Mäki-Matin perhepuiston tuki ry

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu