Jyväskylä sodassa lapsia vastaan?

Oskari Rantala

Asuuko lapsesi Jyväskylässä tai oletko muuten sitä mieltä, että lapsilta leikkaaminen on huonoa politiikkaa? Nyt on syytä huolestua.

Keskiviikkona 21.9. käsitellään sivistyslautakunnassa ensi vuoden talousarvioesitystä, johon sisältyvät leikkaukset ovat ennennäkemättömän rajuja. Tällä vaalikaudella lasten palveluja on höylätty jatkuvasti muun muassa lakkauttamalla kouluja, suurentamalla luokkakokoja, supistamalla määrärahoja ja poistamalla subjektiivinen oikeus päivähoitoon.

Nyt kaupunginhallituksen talousarviokehykseen pääsemiseksi olisi toteutettava massiiviset yli kolmen miljoonan euron supistukset vielä edellisten heikennysten lisäksi. Ehdotettavat toimenpiteet ovat karmivaa luettavaa.

Päiväkotiryhmiä suurennettaisiin rajusti ja joka kahdeksatta jyväskyläläistä lastentarhanopettajaa uhkaisi irtisanominen. Myös peruskoulujen luokkakokoja kasvatettaisiin entisestään, mikä heikentää oppimistuloksia ja lisää turvattomuutta koulussa. Pienten lasten perheille tärkeät perhepuistot, joiden kustannukset ovat kaupungin budjetissa käytännössä olemattomat, sulkisivat ovensa lopullisesti.

Leikkaukset ovat paitsi kohtuuttomia myös hölmöläisten säästökeinoja. Mikäli matalamman kynnyksen kerhotoiminta lakkautetaan suunnitelmien mukaisesti, lisää lapsia siirtyisi päiväkoteihin. Jokainen varhaiskasvatuksen rahoituksesta jotain ymmärtävä tietää, että se aiheuttaa kaupungille suuremmat kustannukset. Leikkuriin on niin ikään joutumassa Elämäntaitojen yksikkö, joka tukee kehitysvammaisia nuoria pääsemään toisen asteen koulutukseen ja selviytymään ilman kalliimpia yhteiskunnan tukitoimia.

Lyhytnäköisiä leikkauksia ollaan tehtailemassa myös perusturvalautakunnan alaisiin lapsiperheiden sosiaalipalveluihin. Jopa 500 lasta ja perhettä on menettämässä mahdollisuuden tukihenkilötoimintaan, avopäihdekuntoutukseen ja perheohjaukseen. Miksi ihmeessä Jyväskylän päättäjät haluavat maksaa mieluummin kalliimpia lastensuojelukustannuksia kuin rahoittaa ennaltaehkäiseviä palveluita?

Varsinkaan kaupungilla, jonka talous on kuralla, ei pitäisi olla varaa tehdä typeriä säästöjä. Palvelut on suunniteltava älykkäästi, ja menojen kasvua hillitseviä ennaltaehkäiseviä palveluita ei pidä leikata missään tilanteessa.

Lapsiin kohdistuvat leikkaukset voitaisiin helposti välttää nostamalla kunnallisveroa muutamilla prosenttiyksikön kymmenyksillä. Keskimääräisen kuntalaisen kukkarossa se tarkoittaisi vain muutamia euroja kuukaudessa. Kun valtion verotuskin ensi vuonna kevenee, kuntaveron nosto ei ole kenenkään kannalta kohtuuton ratkaisu – varsinkin kun vaihtoehtona ovat raa’at leikkaukset. Myös lähes kaikissa naapurikunnissa, joiden kanssa kaupunki kilpailee hyvistä veronmaksajista, verot ovat korkeammat.

Jyväskylä esiintyy mielellään lapsiystävällisenä kaupunkina, mutta jos nyt väläytellyt leikkaukset toteutuvat, kaupungin strategiasta on syytä lopullisesti poistaa kauniit tavoitteet hyvistä palveluista ja turvallisesta kasvuympäristöstä.

Lopulliset päätökset tehdään kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa loppuvuoden aikana. Jokaisen säästösuunnitelmista huolestuneen kaupunkilaisen on syytä ottaa päättäjiin yhteyttä ja kertoa heille oma mielipiteensä ennen kuin päätökset on jo tehty.

Oskari Rantala

sivistyslautakunnan jäsen (vas.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.