Eppu Normaali, Leipuri Hiiva ja pääkirjoitustoimittaja Kärki

Pekka Mattila

Pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki (KSML 10.9.) heittäytyi otsikoinnissaan veikeään Eppu Normaali -sanaleikkiin käsitellessään viikon takaista haastatteluani Helsingin Sanomissa. En usko postin säästöjen johtaneen tällaiseen viiveeseen vaan epäilen journalistin halunneen kypsyttää asiaa proosalliseen täydellisyyteensä. Eppujen sijaan parempi vertailukohta olisi kuitenkin ollut lapsuuteni laulujen Leipuri Hiiva, jonka taikina kohosi niukoista raaka-aineksista huolimatta hyvin.

Helsinkiläisenä on nimittäin hienoa huomata, miten paljon Jyväskylässä osataan! Esimerkiksi Keskisuomalaisen päätoimituksessa osataan ajatusten puoliautomaattinen täydentäminen kuin kolmannen luokan ruotsin kielen sanakokeessa.

Pääkirjoitustoimittaja Kärki löysi haastattelustani monen mutkan kautta aiheen työelämäaiheiseen kommenttipuheenvuoroonsa. Tunnevyörystä ei varsinaiseksi pääkirjoitukseksi olisi ollutkaan. Oikeita työelämäaiheisia kannanottojani voi vapaasti etsiä valtakunnallisesta ja kansainvälisestä mediasta ja arvioida niiden raikkautta toimittajan kolumnin kymmenisen vuotta vanhoja ihanteita vasten.

Alkuperäinen huomioni neljäksi hiljenneistä käytävistä koski yliopistoyhteisöjen vallitsevaa energiatasoa ja virtaa, ei työaikoja sinänsä. En tullut edes ajatelleeksi, että korkeakoulutetussa yhteisössä kukaan oikeasti elelisi kellokortin johdolla.

Taisin olla väärässä keskisuomalaisen tietotyön luonteesta tältä osin. Etätyö, joustot ja suoritukseen perustuva arviointi ovat olleet valtavirtaa jo niin pitkään, ettei niitä tarvitse kai oikeuttaa muualla kuin maakuntalehden pääkirjoitussivuilla.

Jyväskylän yliopistoa voi lämpimästi onnitella tilanteesta, jossa se on ilmeisimmin saavuttanut pääkirjoitustoimittaja Kärjen kuvaaman optimaalisen vapaasti kelluvan työelämän, jossa yhdistyy korkea suoritus hyvään henkeen, eikä varsinaiselle kehittämiselle ole enää mitään tarvetta kritiikistä puhumattakaan. Hattu pois. Polvet notkolle.

Valtakunnallisten ja kansainvälisten vertailutietojen pohjalta voisi kuitenkin päätellä muuta ja kannustaa kansallisesti arvostettua korkeakoulua yhä kunnianhimoisempiin suorituksiin. Sama koskee kaikkia Suomen yliopistoja. Nyt ollaan hyviä mutta vielä kaukana parhaista.

Pekka Mattila

valtiot.tri, toimitusjohtaja

käytäntöön suuntautunut professori

Aalto-yliopisto

Helsinki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.