Kohtuuton sopeutus uhkaa Jyväskylän taloutta

Eetu Kinnunen

Jyväskylän sivistyslautakunta sai eteensä tylyt luvut ensi vuoden talousarviovalmistelusta: ensi vuodelle olisi löydettävä 3,2 miljoonan euron säästöt pelkästään opetustoimesta ja sen liitännäispalveluista.

Käytännössä siis joudutaan leikkaamaan kaikki, mikä laillisesti on leikattavissa. Perhepuistotoiminta loppuu kokonaan, samoin koulujen iltapäiväkerhotoiminta, lisäksi ryhmäkokoja kasvatetaan perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksen piirissä.

Vielä isommat leikkaukset joudutaan tekemään perusturvalautakunnan alta.

Supistukset uhkaavat jälleen ajaa perusterveydenhuollon laittomalle tolalle ja tehdä sosiaalipalveluiden riittävästä saatavuudesta mahdotonta niin lapsiperheille kuin vanhuksillekin. Tämä heikentää vakavasti Jyväskylää ja aiheuttaa vielä pitkän inhimillisen ja taloudellisen laskun pitkäaikaissairauksien ja syrjäytymisen lisääntymisenä.

Näiden leikkausten syy on ensisijaisesti hallituksen tekemissä reformeissa, joiden seurauksena kuntien verotulot ovat vähentyneet roimasti. Samalla myös menopaineet kasvavat väestön ikääntyessä, mutta lisärahaa ei valtion suunnalta ole tulossa.

Kunnallisveron korotuksillakaan ei talouden alijäämää kyetä paikkaamaan, ja veroruuvia on Jyväskylässä jo kiristetty useampana vuotena peräkkäin.

Lisäkorotuksin ei enää saada merkittävästi lisätuloja ja se tekisi etenkin runsaasti veroa maksaville keskituloisille houkuttelevammaksi asettautua mieluummin ympäryskuntiin.

Kyvyttömyys tuoda Suomeen investointeja ja edistää yritystoimintaa – työllisyyden hoidosta puhumattakaan – on ajamassa kunnat umpikujaan sellaistenkin palveluiden toteuttamisessa, jotka olisivat ehdottoman välttämättömiä ja joiden rapautuminen vahingoittaa syvästi yhteiskuntamme perustaa.

Eetu Kinnunen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu