Velanotto taittuu - lastemme eduksi

Toimi Kankaanniemi

Viime vaalikaudella koko julkisen sektorin yhteenlaskettu alijäämä oli keskimäärin 9,2 mrd. euroa joka vuosi, siis liki 40 mrd. euroa vaalikaudessa. Tällainen velkaantuminen tuhoaa vahvimmankin kansakunnan. Valtava lasku lankeaa tuleville sukupolville.

Edelliset sinipunahallitukset leikkasivat kumulatiivisesti noin viisi miljardia euroa kuntien valtionosuusrahoista. Lisäksi koulutus oli keskeisesti sinipunahallitusten leikkauslistalla.

Kuntien valtionosuuksien leikkaukset eivät olleet säästöä vaan velan siirtoa kunnille. Sitä voisi kutsua itsepetokseksi.

Vuonna 2010 kunnilla oli velkaa yli 10 mrd. euroa ja vuonna 2015 yli 17 mrd. euroa. Velan kasvu oli siis noin seitsemän miljardia euroa. Saman verran viime vaalikaudella sosialidemokraattisten valtiovarainministerien johdolla syötiin valtion kassaa. Silti valtion velka kasvoi 20 mrd. eurolla.

Valtion ensi vuoden budjettiesitys kokonaisuudessaan vahvistaa lievästi kuntataloutta. Kuntien velka ei enää kasva valtionosuusleikkausten johdosta. Investoinnit ja kuntien omat toimet saattavat luonnollisesti kasvattaa niiden velkaa.

Viime vaalikaudella lähes kaikki kunnat korottivat veroprosentteja, lomauttivat ja irtisanoivat henkilöstöä ja heikensivät palveluja. Edellisen vaalikauden leikkausten ”hännät” ja kilpailukykysopimus vaikuttavat kuntien tuloihin, mutta uusia leikkauksia ei enää ole tulossa. Laajoja yt-neuvotteluja kunnissa ei enää ole käynnissä.

Kuntataloudesta huolehtiminen on tärkeää, koska kunnilla on keskeinen vastuu koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä useista muista tehtävistä. Lisäksi kunnille on tärkeää harjoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Julkisen velkaantumisen taittaminen on välttämätöntä. Se on vaatinut kipeitä päätöksiä. Meillä ei kuitenkaan ole oikeutta elää tulevien sukupolvien kustannuksella, kuten on tapahtunut kahdeksan viime vuotta.

Toimi Kankaanniemi

kansanedustaja (ps.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu