Kuka pitäisi huolta vanhusten ja muistisairaiden oikeuksista?

Liisa Mansikkaviita

Meidän suloisessa Suomessamme on valtion toimesta olemassa lapsille lapsiasiavaltuutettu ja lakimies. Meillä vanhuksilla en tiedä enää olevan mitään virallista lakimiestä tai vanhusasiavaltuutettua pitämässä huolta tasavertaisesta kohtelusta kaikille vanhuksille varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Päinvastoin.

Aikaisemmin oli olemassa terveyskeskuksessa oma lääkäri ja oma hoitaja. Ajan lääkärille sai viimeistään kahden viikon sisällä ja päivystykseen pääsi samana päivänä. Nyt lääkäriin saa odottaa aikaa kahdesta kolmeen kuukautta.

Päivystykseen pääsy tyrmätään jo luukulla. Aikaisemmin pistettiin polveen tai lonkkaan kortisonia ja mentiin taas pitkän aikaa. Nyt sitäkään ei tehdä enää. En tiedä, miksi.

Mutta kenellä on rahaa mennä yksityisille lääkäreille, sieltä kyllä saa hoitoa sen mukaan kuin pussi kestää. Että missään tapauksessa mitään yhdenvertaisuutta ei tässäkään asiassa ole.

Sama koskee asumista. Uusia yksityisiä senioriasuntoja kyllä rakennetaan, mutta asuminen niissä on tosi kallista, ei niihin ole köyhillä asiaa. Paitsi, jos yhteiskunta maksaa vuokran, vaan onko sekään oikein.

Kunnallisia hoitopaikkoja vähennetään koko ajan eikä muistisairaillekaan saa mitään hoitopaikkaa kuukausiin, vaikka kuinka anoisi. He ovat kaikkein huonommassa asemassa.

Entä sitten omaishoitajat. Monet hoitavat omaistaan kestokykynsä rajalla pienellä korvauksella, jos anovat sitäkään. Olen huomannut, että heitäkin on ruvettu jo kadehtimaan. Sanotaan, että se on vapaaehtoista, mitäs rupeatte hoitamaan. Mitä sitten pitäisi tehdä? Kyllä todellakin pitäisi olla joku lakimies yhteiskunnan puolesta pitämässä näiden onnettomien puolta.

Lasten päivähoidosta pidetään kovaa mekkalaa, kun sitä aiotaan supistaa, jos vanhemmat ovat kotona. Silloin kun minun ikäluokkani meni naimisiin ja sai lapsia, oli selvää, että lasten kasvatus ja hoito kuuluu vanhemmille, ei yhteiskunnalle. Eikä ollut olemassakaan päiväkoteja, mihin olisi lapset viety sivistettäviksi, jokainen sai hoitaa lapsensa miten parhaiten taisi. Ja voin vakuuttaa, että ihan kunnon ihmisiä heistä on tullut.

Jos olisi täällä Vaajakosken seudulla yhtä paljon vanhusten hoitopaikkoja kuin on lasten päiväkoteja, kyllä tulisivat vanhukset, muistisairaat ja vaivaiset hoidetuiksi.

Miksi meitä minun ikäluokkani ihmisiä kiusataan hamasta lapsuudesta aina kuolemaan asti. Alle kouluiän saimme alkaa työtä tekemään. Oli sota, ei ollut vaatteita ei jalkineita, tyotä ja työtä vain.

Kun olemme palvelleet koko ikämme yhteiskuntaa, hoitaneet itse lapsemme, rakentaneet talon missä asua, olisi oikeudenmukaista, että meitä kunnioitettaisiin toisella tavoin kun tänä päivänä.

Nyt puhutaan, että yksityisten henkilöiden pitäisi ottaa vanhuksia luokseen hoitoon niin kuin sata vuotta sitten tehtiin. Silloin huutokaupattiin orvot lapset ja vanhukset ruokolle. Nyt kyllä lasten asiat hoidetaan, mutta vanhuksista ei ole niin väliä. Milloin valtio ja kunnat heräävät tähän asiaan?

Kuinka paljon pitää vanhusten itsemurhien vielä lisääntyä? Saataisiin edes se eutanasia toimimaan, sekin auttaisi asiaa. Itse aion olla aktiivinen tämän asian suhteen, kun aikani koittaa lähteä.

Liisa Mansikkaviita

85 vuotta

Jyväskylä, Vaajakoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.