Suomessa purettava työelämän jäykkyyttä

Antti Neimala

Suomen työttömyysluvut ovat karmeaa ajateltavaa: vailla työtä on noin 300 000 ihmistä. Se on inhimillinen tragedia paitsi työttömille myös heidän läheisilleen. Hyvä uutinen on se, että korkea työttömyys ei ole luonnonlaki. Työpaikkoja voi synnyttää lisää. Se onnistuu vain, kun ymmärretään ja myönnetään, että uusia työpaikkoja syntyy vain menestyvien yritysten kautta.

Siksi tarvitaan päätöksiä, joilla parannetaan yritysten ja niiden työntekijöiden mahdollisuuksia menestyä. Kun yritys pärjää ja yrittäjä voi luottaa tulevaisuuteen, hän uskaltaa investoida ja palkata lisää työntekijöitä.

Yritysten menestyksestä hyötyvät kaikki: ihmiset saavat töitä, yritykset tilauksia ja kuluttajat tavaroita ja palveluita. Kunnat ja valtio saavat verotuloja, joilla ylläpidetään hyvinvointiyhteiskuntaa. Suomessa on hyvät yrittämisen edellytykset. Aina voi ja pitää kuitenkin parantaa.

Merkittävä tekijä yritysten menestyksen tiellä on työmarkkinoiden jäykkyys. Menestys kansainvälisessä kilpailussa on hiipunut, kun palkanmuodostus on maailman ja työmarkkinajärjestelmä Euroopan keskitetyin.

Tämä rasittaa erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Niillä työvoimakulujen osuus on suuri ja niiden on vaikea siirtää tuotantoa muualle.

Vallitseva työmarkkinakartelli ei sovi nykyaikaan, kun globalisaation ja digitalisaation takia kilpailu muuttuu nopeasti. Yritysten on pystyttävä uudistumaan, jotta ne säilyttävät nykyisen asiakkaansa ja saavat uusia ja pystyvät turvaamaan työpaikat. Työmarkkinakartellia voi purkaa ja sitä pitää purkaa hallitusti. Paras keino on lisätä paikallista sopimista työpaikoilla, jotta asiat voitaisiin tehdä firmassa mahdollisimman fiksusti.

Työpaikkasopiminen auttaa yritystä menestymään ja työntekijöitä työllistymään. Kyse on aina nimenomaan vapaaehtoisesta sopimisesta. Jotta sopiminen onnistuu, tarvitaan luottamusta. Se on kunnossa Suomen yrittäjävetoisissa pienissä yrityksissä.

Antti Neimala

varatoimitusjohtaja

Suomen Yrittäjät

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut