Lyhyet

Uskonto hyvä tekosyy

Ei Voi Olla Näin (12.10.): Pikkupoikien silpominen on laillista nimenomaan uskonnon nimissä.

Uskonto hyvä tekosyy

En ymmärrä, miten koulussa voidaan mitata objektiivisesti numeroin kirjaimia, kuvia ja sopankeittoa?

Vallankäyttöäkö?

Pysykää vaan Perussuomalaisina. SDP on kiero kuin korkkiruuvi.

Duunari

Olen köyhä ja työtön mutta ei tulisi mieleenkään kadehtia opettajien lomia ja paperimiesten palkkoja.

Lopettakaa marinanne!

Miten ihmeessä suomalaiset sai aikaan käsittämättömiä asioita, kun kaikki piti alkaa alusta? Nyt puolet kansasta ylikoulutettuja.

Ja silti ollaan suossa

Mitähän on, kun tulee vastaan tai ajaa ohi, ei tervehditä? Mahtaako olla ”dementian” oire?

Käynyt mielessä

Kyllä isänmaallinen voi olla ilman että on rasisti. Kiitos meidän maamme sankarit!

Patriootti

Saako Jyväskylän kaupungin kaava-alueella säilyttää veneitä pihassa?

Rompetta riittää

Miten olisi käynnyt, jos Saksa olisi voittanut sodan? Ollaan kiitollisia Venäjälle.

Pekka

Viljo pitäköön vaan itse oman joululahjansa, Suomi tuskin uutta hallitusta kaipaa.

Vilja

Tasan 40 vuotta sitten, 1975 IS-uutinen: Hallitus kurittaa säästöllä kansaa. Miksi? Työttömyys pian 2 %.

Eiköhän sovita

Milloin tuo mokutus loppuu tai edes vähenee?

Mitta täynnä

Antakaa hallitukselle koeaikaa toimia kuten muissakin työpaikoissa. Media valjastettu haukkumaan, gallupit ym.

Kenen toimesta

Haukutaan välillä lääkäreitäkin. Valtio kouluttaa, palkat nelinkertaiset open palkkaan, eikä työ maistu.

Puoli päivää yksityisesti

Mielipaha jää: toiminnantarkastaja valvoo, että jäsenten tasavertainen kohtelu ja oikeusturva toteutuu yhdistyksessä.

Yhd.lain mukaan

Miksi Kelan työntekijät viedään ja haetaan erillisellä kuljetuksella ulko-ovelle? Miksei normaalit vuorobussit kelpaa?

Huono kuntoko syynä?

Valtio jakelee 1 500 milj euroa/v vuokranantajille vuokralaisten kautta nimellä asumistuki. Ja velkaa lisäämällä.

Leikataan

Mikäli SDP ja SAK saavat ketkuteltua itsensä maan johtoon joskus niin se on katastrovi.

Pera

Jos Etelä-Suomessa syntyisi konflikti, lähtisin ensin Kilpisjärvelle, en Irakiin.

Vissi plaani

Miksi moottoriteitä rakennetaan ja raskas liikenne ohjataan pienemmille väylille?

Outoa

Autoliikkeeni varmaankin tarjoaa vaivan palkaksi ruoan, kun tuon autoni päivitettäväksi, sillä olettehan pettäneet minut.

Kohtuullista?

Miksei Jkl:ssä torilla/kaupoissa myydä kunnollisia kotimaisia omenoita?

Pahoja ja happamia

Rantaraitin valopylväisiin takaisin ne ihanat paikallishistorian tekstit! Turhat runot ei lämmitä.

Kotiseutu ja juuret

Soini sanoi Ulkopolitiikka-lehdessä 3/2015 Margaret Thatcherin olevan tärkeimpiä poliittisia idolejaan.

Jess

Ei tuuli-, turve- tai ydinvoimaa. Vesivoima on rajallista. Riittääkö suora aurinkovoima sekä lehmänlanta?

Teekkari Palokasta

Eihän meillä ole varaa pakolaisten kuluihin! Kun rahaa ei ole, sitä ei ole.

Ei apua velaksi

Hallintarekisterilaki voimaan ja heti, onhan keskustalla veronkiertoon erikoistunut ministerikin.

Santeri

Venäjä saanut jo paljon tuhoa aikaiseksi Isisiä vastaan! Mitä NATO on saanu aikaseks? Ei mitään!

Mikä Nato?

Pylkkäsillä iso karhu. 4:ssä vuodessa 400 kg, meillä Putaalla kasvu hitaampaa. Unohtuiko punnita?

Naaraskarhu

Hallitus puuhastelee niin monessa asiassa, että tämä touhukas ässäryhmä pitää muuttaa essuryhmäksi!

Hilkka

Sopu Sijaa Antaa 12.10. Keitähän haluat rasittaa ehdotuksellasi? Eiköhän mielenterveyspotilaat kärsisi eniten?

Oudosta ympäristöstä

Hallitus omilla teollaan alentamalla verotusta velkaannuttaa Suomen. Onko tarkoitus rampauttaa julkinen talous?

Huolestunut

Miks edellinen hallitus ei pistänyt Suomen asioita kuntoon? Nyt räksyttävät.

Ei fiksua!

Eläkkeitä leikataan. Kuka rahat vie? Eläkevaroja ulkom. pörssiin sijoitettu 130 miljardia.

Eläkerahat eläkeläisille

Johtaja pottuilee vuoden oloneuvoksena ja saa erorahat. Politikot ei tee mitään.

HTN

Pakolaismenu: Pettuleipä, suolasärki, limppivelli, lantturöttönen, alatoopi, mämmi, kokkelipiimä. Sota-ajan särvintä meilläkin.

Piikkilanka

Epäisänmaallista kehottaa sanomalehden etusivulla ihmisiä viemään rahansa Espanjaan. Kotimaassakin voi lomailla.

Lapinkävijä

Yksi pojankloppi kaataa toimivan hallituksen. Mitä siitä seuraa? Menisi äidin luo.

Elämää oppimaan

Kansanedustajat edustavat upeasti meitä. Miksiköhän en ole äänestänyt 25 vuoteen?

Rötösherrat

Kätilöstä ei ole opettajaksi eikä opettajasta kätilöksi. Lähen virittelemään jouluvaloja.

Lässytys riittää

Ihaanaa kulkea omissa vanhoissa omaperäisissä vaatteissa.

Ja maksetuissa

Persmäessä on nyt tungosta. Persut rynnivät sinne tänne. Mäen alle vielä mahtuu.

Kapsa

Erkki Pahkinen, kiitos lapsuutesi avaamisesta lukijoille.

Samaa Mieltä

Vaihda Erkki Magga automerkkiä, loppuu murheet.

Suomalainen mies

Erotaan EU:sta, jää miljoonat Suomeen, saa syödä väärät kurkut. P. Väyrynen oikeassa.

Moni muukin

Venäjä yllätti 39 ja pani meidän syyksi. Voiko luottaa, minä vaan kysyn?

Sanoi pätkä

Kintaus tasapuolinen oikeuden mukainen kasvu paikka yläkinttuven lapsille. Pitääkää tästä kii.

Kiva koulu

Sekö on rasisti joka on eri mieltä?

Epäselvää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu