Perustulo kokeiluun

Tapani Mäki

Hallitusohjelmassa on mainittu perustulokokeilu. Olen ollut perustulon kannalla jo aikaisemminkin. Se olisi käytännössä parempi vaihtoehto toteuttaa tulonjakoa maassamme. Nykyinen, hyvin hajanainen sosiaaliturva on epäkäytännöllinen ja hankala kansalaisille kuin yhteiskunnallekin.

Perustuloa tulisi maksaa noin 500–600 euroa kuukaudessa kaikille täysi-ikäisille kansalaisille. Sen tulisi olla mahdollisimman lähellä nykyistä työttömyyspäivärahaa. Muut tulot eivät perustuloa pienentäisi, mutta veroa niistä menisi ensimmäisestä ansaitusta eurosta alkaen.

Normaalia palkkatuloa saavan tilanne ei muuttuisi. Käteen jäisi näin yhtä paljon kuin nytkin. Työttömän tilanne ei myöskään muutu. Lisää rahaa tulee niille, joilla on pieniä ansiotuloja. Tämä olisi hyvin tasapuolista.

Syinä perustulon ajankohtaisuuteen ovat tuloerojen kasvu ja työttömyyden luonteen muuttuminen. Hyväpalkkaisia ammatteja poistuu ja samalla ns. huippupalkattuja syntyy erikoisosaamisen vaatimille aloille. Samalla syntyy myös matalapalkka-aloja, eli kehitys jakautuu yhä enemmän suuripalkkaisiin ja pienipalkkaisiin.

Matalapalkkaisten töiden lisääntymistä on vaikea estää. Jos kyseisten alojen palkkoja nostetaan tulopöydässä, matalapalkkatyö vaihtuu työttömyydeksi. Suomessa on ollut jo pitkään kylmäkiskoinen työnantajien linja, johon ovat vaikuttaneet verotus ja erilaiset työnantajamaksut.

Siksi matalapalkka-aloilla töitä tekevien tulotasoa on nostettava muilla keinoin. Se on välttämätöntä jo kansallisen eheyden kannalta. Voimakas tuloerojen kasvu vie eriarvoiseen yhteiskuntaan, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, ja koko yhteiskuntarauha todennäköisesti menetetään.

Perustulo auttaa pienipalkkaisia ja erityisesti niitä, joiden työ on osa-aikaista tai satunaista.

Ennen tulonjaon tasaamiseen riitti, että progressiivisella verotuksella otettiin isopalkkaisilta. Nykyisin se ei enää toimi tarkoituksenmukaisella tavalla.

Perustulon linjana tulee olla, että työ kannattaa aina. Mutta samalla se antaa mahdollisuuden säännöllisen perustuloon, helpottaen ja tasoittaen vähänvaraisten arkielämää.

Tapani Mäki

pj., Perussuomalaisten

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu