Eliittikoulujen taustoja syytä tutkia

Hannu L. T. Heikkinen

Keskisuomalainen uutisoi näyttävästi Jyväskylän normaalikoulun 100-vuotisjuhlia sekä uutisten että pääkirjoituksen kautta. Uutisjutun pääotsikoksi oli nostettu, että norssin eliittimaine joutaisi jo mennä. Uutisointi osoittaa, että norssi on onnistunut hyvin julkisuudenhallintaoperaatiossaan. Juhlapäivään toki sopii, että roskat lakaistaan maton alle.

Jutuista puuttuivat asiatiedot siitä, mihin norssin eliittimaine perustuu. Sille on syynsä.

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana on tehty useita selvityksiä, joiden perusteella Suomen normaalikoulut ovat saaneet rahoitusta oppilasta kohti laskettuna noin 25–50 prosenttia enemmän kuin kuntien koulut. Esimerkiksi vuonna 2003 Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan harjoittelukoulujen oppilaskohtainen rahoitus oli esiopetuksessa 39 prosenttia, perusopetuksessa 47 prosenttia ja lukiossa 26 prosenttia suurempi kuin kunnan kouluissa.

Olisi kiinnostavaa saada vertailutietoa siitä, mikä on ero oppilaskohtaisessa rahoituksessa nykyään. Kuntien koulujen rahoitus on supistunut viime vuosina nopeammin kuin valtion harjoittelukoulujen.

Norssien oppilaskohtaisen rahoituksen suuruutta on selitetty opettajankoulutuksen erityistarpeilla, kuten pienemmillä perusopetusryhmillä, laajemmilla kielivalinnoilla ja lukion kurssitarjottimilla. Myös opettajien palkat ovat harjoittelukoulussa merkittävästi suuremmat. Julkisten verotustietojen pohjalta on helppo havaita, että ne ovat verrattain korkeat myös yliopistojen palkkatasoon verrattuna.

Normaalikoulut saavat rahoitusta myös erikseen opettajankoulutukseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Niiden on mahdollisuus hakea rahoitusta esimerkiksi Opetushallitukselta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä toisin kuin tavallisilla kouluilla tai kunnilla.

Tämä täydentävä rahoitus ei tule esille opettajankoulutuskustannuksissa eikä oppilaskohtaisissa kustannuksissa, eikä se siksi näy opetus- ja kulttuuriministeriön tilastoissa.

Eliittikouluja pidetään muita parempana sillä perusteella, että niiden oppilaat saavat ylioppilaskirjoituksissa muita parempia tuloksia. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin tutkimuksessa arvioitiin lukioiden laatua vuosina 2002–2013 mittaamalla sitä, kuinka paljon oppilaiden opintomenestys paranee peruskoulun päättötodistuksesta ylioppilastodistukseen. Erot koulujen välillä ovat niin pieniä, ettei paremmuusjärjestykseen asettaminen ole tilastollisesti perusteltua.

Eliittikoulut eivät siis ole parempia siksi, että niissä opittaisiin paremmin kuin muissa. Ne näyttävät paremmilta siksi, että oppilasainekseen valikoituu parempiosainen väestönosa.

Eliittikoulujen entiset oppilaat muodostavat verkostoja, joihin kiteytyy yhteiskunnallista valtaa. Näitä hyväveli-verkostoja on helsinkiläisten eliittikoulujen, kuten Norssin, Ressun ja SYK:n entisten oppilaiden keskuudessa. Yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä olevat osallistuvat eri tavoin entisen opinahjonsa edunvalvontaan. Tämä tarkoittaa nykyään entistä enemmän maineenhallintaa eli oppilaitoksen brändin tukemista julkisuudessa.

Eliittikoulun kasvattina oleminen nostaa samalla henkilön omaa yhteiskunnallista arvostusta. Mitä enemmän näkyviä yhteiskunnallisia hahmoja, sitä enemmän löytyy lahjakkaita hakijoita ja sen vaikeampaa on kouluun pääseminen.

Normaalikoulut ovat pitäneet yllä käsitystä, että Suomen hyvä menestys kansainvälisissä oppimisvertailuissa, kuten Pisa-tutkimuksissa, olisi niiden ansiota. Tämän käsityksen tueksi ei ole tutkimuspohjaista näyttöä. Kun väitettä toistetaan, se näyttää muuttuvan totuudeksi.

Suomen vahvuus Pisa-tutkimuksissa on ollut tasalaatuinen ja tasa-arvoinen kouluverkko. Jos koulujen erot alkavat kasvaa, se todennäköisesti vaikuttaa kielteisesti näihin tuloksiin. Vieläkin huolestuttavampaa on, jos yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja sitä kautta huonovointisuus kasvaa eliittikouluja ruokkimalla.

Siksi koulutuksen tasa-arvoisuudesta kannattaa pitää huolta kaikilla tasoilla. Jotta tämä olisi mahdollista, kasvatuksen tutkijoiden ja journalistien on tehtävä näkyväksi myös niitä taloudellisia ja sosiaalisia mekanismeja, jotka ylläpitävät koulutuksellista epätasa-arvoa.

Hannu L. T. Heikkinen

opettajankouluttaja

Jyväskylän yliopisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu