Suomen sotalapset eivät olleet pakolaisia

Erkki Pahkinen

Ritva Oinosen mielipide (Ksml 3.10.) herätti muistojani. Olin sotalapsena Luulajassa maaliskuusta 1942 toukokuuhun 1943.

Lapsen lähettäminen Ruotsiin 1941–44 perustui kolmeen syyhyn. Lapsi saattoi olla täysi- tai puoliorpo, jolloin sijaisperhe oli kipeään tarpeeseen. Sodan aikana ravintopula riivasi maan eri osia ja vanhemmilla oli tosi huoli päivittäisestä lasten ruokinnasta. Kolmas syy oli pelko oman suvun tuhoutumisesta sodan jalkoihin. Kaikkiaanhan meitä oli 70 000 lasta, joista lopullisesti Ruotsiin jäi 7 000.

Lapsi itse ei voi valita perhettä, johon hän syntyy. Sen sijaan ruotsalaiset seuloivat omistaan parhaiten sijaisperheiksi soveltuvat. Tässä suhteessa oma kokemukseni sijaisperheestä oli myönteinen.

Erityisesti muistan miten lauantaisin sijaisäiti lämmitti navetan padan vedellä. Kantoi minut, 4,5- vuotiaan pojan, pehmeässä pyyhkeessä navettaan ja pesi. Olo oli kuin kotimaassa miellyttävän lauantaisaunan jälkeen!

Mitkä olivat lapsen kokemukset? Kotoa lähtö tuntemattomaan oli aivan kuin omat vanhemmat olisivat hylänneet.

Vieraassa maassa, kielitaidottomana meni kuukausia ennen kuin pääsi arkielämään oikealla tavalla. Ei ollut ikätovereita. Hyviin sijaisvanhempiin saattoi tykästyä.

Kun lähtö kotimaahan koitti, sisäinen tunne oli jälleen hylkäys. Nyt vuorostaan sijaisvanhemmat hylkäsivät. Paluu omaan kotiinkin oli erikoinen. Vierasta kieltä puhuva poika, jota vanhemmat eivät ymmärtäneet, elleivät osanneet puhua ruotsia.

Kavereitakin oli vaikea löytää. Jotenkin ihmiset muuttuivat sotalapsen mielessä aivan kuin esineiksi.

Nykyinen suunnittelematon pakolaistulva Suomeen tuntuu järkyttävältä. Tuskinpa kenelläkään on taitoa ennustaa mitä alueellisia tai muita vaikutuksia tästä maamme omalle vakinaisväestölle aiheutuu. Varsinkin kun tulijajoukko poikkeaa täysin sotalapsistrategiasta, joka oli ennalta suunniteltu ratkaisu.

Epävarmoissa tilanteissa tiedepuolella haetaan ratkaisuja kokeellisin keinoin. Maassamme se voisi olla kuntajako, jossa puolet kunnista osallistuisi turvapaikkajärjestelmään ja toinen puoli ei.

Valtakunnallisen tason esimerkki kielteisestä suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin ovat Arabian niemimaan rikkaat öljyvaltiot. Ne eivät ota lainkaan pakolaisia vaan tukevat huomattavilla summilla Syyrian, Irakin yms. reuna-alueilla olevia pakolaisleirejä.

Vuosien kuluttua voitaisiin vertailla, millaiset suotuisat ja epäsuotuisat vaikutukset turvapaikan hakijoista on. Tämä ajatus syntyi, kun viime sunnuntaina tein autoajelun Petäjäveden keskustan läpi. Talojen pihat, julkiset rakennukset olivat paikallisten asukkaiden toimesta laitettu todella kauniiseen syyskuntoon. Tuntuu hiukan pelottavalta, jos joukko turvapaikanhakijoita sijoittuisi ilman asianmukaisia ennakkovalmisteluja tähän idylliseen ympäristöön.

Tästä varoituksena on myös Ksml:n toimittaja Janne Yläjoen artikkeli ”Malmön vaarallisin paikka” 7.10. lehdessä. Sellaiseksi hän nimeää Rosengård-lähiön, jonka 24 000 asukkaasta 90 prosenttia on ulkomaalaislähtöisiä.

Erkki Pahkinen

Jyväskylä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.