Alastonta ei voi riisua

Tapani Kurttila

Vuoden nuori taiteilija Reima Nevalainen pyrkii puhdistamaan maalaustensa hahmot tunteista ja merkityksestä. Tavoitteena on hiljaisuus. Pääkallo on Nevalaisen teoksissa toistuva aihe. (HS 3.10.)

Kuvataiteilija Marjatta Holma kiteyttää ajatuksiaan: ”Musta neliö, puhdas maalaus” (Ksml 3.10.)

Holman ajatukset liikkuvat myös; poispesemisessä, ruumiillisuudessa, ihomaisuudessa, aineettomuudessa, aineellisuudessa, tyhjyydessä ja täyteydessä.

Molempien taiteilijoiden ajatusmaailmat ja merkityksellisyys tuotannossaan näyttäisi lukemani perusteella pohjautuvan pyrkimykseen irrottautua tunteista.

Minimalismin pelkistettyyn alastomuuteen. Voidaanko sitä enää enempää riisua kuin mitä se jo on? Holman näkemystä lainatakseni; ”se mitä on, ei enempää”. Ehkä hänen ajatuksensa liittyvät johonkin toisenlaiseen merkitykseen, itselleni vielä käsittämättömään.

Todellisuudessa kuollut on hiljaa. Tunteeton. Tavoittamattomissa. Hengen ja sielun poistuessa jäljelle jää tyhjiö, ruumis omassa ehdottomuudessaan. Ihmisenä, kuollut, menettää merkityksensä, katoaa.

Jos tunteet eliminoidaan pois teoksista, katoaako myös inhimillinen taiteesta?

Mielestäni taiteen kohtaamisessa tunteilla on suuri merkitys. Teoksen kautta parhaimmillaan, avautuu mahdollisuus päästä kosketukseen tiedostamattomien tai torjuttujen tunteiden kanssa.

Taideteos toimii siten heijastepintana tietoisuuden heräämiselle, itsetutkiskelulle sekä ihmismielen ymmärtämiselle.

Molemmat taiteilijat pyrkinevät uudistamaan ulottuvuuksiaan taiteessaan.

Musta neliö on ollut 1900-luvun ikoni monernistien keskuudessa.

Pääkallo symboliikkana ja sen suuri suosio erilaisissa yhteyksissä ilmenevänä, on itseni vaikea ymmärtää. Jopa lasten asusteissa, vaikkakin vain vitsinä. Ehkä se johtunee kokemuksistani kuoleman ja kuolevien keskuudessa. Syntyminen ja synnyttäminen, luovuus, ovat vain niin paljon enenemmän.

Tapani Kurttila

Laukaa, Vihtavuori

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu