Yksinäiset vanhukset – kadotettu sukupolvi?

Tapio Lampinen

Vanhusten yksinäisyys on paha ongelma Jyväskylässä. Se on myös tiedostettu ja monet organisaatiot pyrkivät helpottamaan sitä. Tärkeä toimija on seurakunta.

Joissakin taloissa on myös luotu oma toimintamuoto, jossa kokoonnutaan kerhohuoneessa. Tarvittaessa haetaan asukkaita henkilökohtaisesti mukaan.

Ongelman ratkaisu on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Tutkimusten mukaan eläkkeellä ihmiset jatkavat elämäntapaa, jonka he ovat omaksuneet aktiivisina vuosinaan.

Tiedämme monien ajattelevan, että kun jään eläkkeelle, niin sitten teen sitä ja sitä, mitä olen aina halunnut tehdä – mutta aikaa ei ole jäänyt. Tosiasiassa vain harvat pystyvät tekemään tämän.

Siis, jos työ ja koti ovat aktiivisina vuosina täyttäneet yksilön elämän, hänestä tulee yksinäinen, kun työtovereiden yhteisö katoaa työn loppuessa. On osoittautunut, että tällaiselle yksinäisyydelle ei oikeastaan voi tehdä mitään. Joskus on onnistuttu samaan joku mukaan hakemalla hänet kotoaan.

Jotta yksinäisyys ei jatkuisi seuraavien sukupolvien kohdalla, pitää yksilöiden itsensä ja myös organisaatioiden luoda aktiivivuosina elämäntapa, johon sisältyy muutakin kuin koti ja työ.

Tämä edellyttää sitä, että koko yhteiskunnassa aletaan uudestaan arvostaa kaikenlaista ihmisten yhtyeenkokoontumista ja rohkaista ihmisiä siihen. Vain siten voimme estää sen, ettei yksinäisten vanhusten ongelma jatku seuraavissa sukupolvissa.

Tapio Lampinen

dosentti

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu