Kilpailukyvyllä puoskarointia on nähty Suomessa jo riittävästi

Timo Tiainen

Suomen hallitus on itsepäisesti omaksunut EK:n masinoiman kilpailukyvyn 10–15 % parantamistavoitteen. Kaikki tietävät, että lähtöpiste tai vertailukohde sopivasti asettamalla laskelmat saadaan tarkoituksenmukaisiksi. Kriisinlietsonnassa omien intressien saavuttamiseksi Suomessa ollaan maailmanmestareita.

Olin kuvitellut, että kilpailukykyhömppä kansantalouden tasolla tarkasteltuna olisi jäänyt historian havinaan. Silti se nousi uudelleen esiin kuin torakka, vaikka miten sitä yrittäisi hävittää.

Suomen talouspolitiikan pitkä linja osoittaa, että osaamme tehdä huonoja päätöksiä ja heiveröisiä analyysejä. Vain yksi totuus mahtuu kerrallaan tasavaltaan. Jopa asiantuntevien talousnobelistien näkemykset vaimennetaan. Torakka-vertaus sopii tilannekuvalla perusteltuun julkisen sektorin menokuurivaatimukseenkin.

Kilpailukykytermin vähäkäyttö viimeisenä 20 vuotena heijastaa, että kilpailukyky oli poikkeuksellisen epänormaali. Jääkö eliitin yksimielisyydellä näkemättä metsä puilta?

Suomi on huono yli ajan elämisessä. Suomen vaihtotase oli reilusti ylijäämäinen 17 vuotta (1994–2010). Pienempiä alijäämiä on ollut nyt neljä vuotta. Suomi ei ole yli varojensa elävä talous.

Suomi on ollut lukkaroimassa muita menokuriin ja sahaamassa omaa jalkaansa ensin muiden kautta ja nyt noudattaessaan muille antamiaan neuvoja. Heikennämme toisten ja omaa asemaa kilvalla kohti pohjaa.

Kilpailukykyä ei saa tarkastella perspektiivittä. Kansantalouksien ulkoisten tasapainojen epäsymmetriat paljastuivat finanssikriisissä. Jatkuvan velkaantumisen eli musiikin pysähtyessä Suomen kaltaisten rusinat pullista nyppivien tanssi loppui.

Yli varojensa eläneet kansantaloudet aloittivat velkojensa sulattelun, Venäjän markkinat ovat sulkeutuneet, Kiina hakee taloudellista suuntaansa jne. Vientikysyntä on pienentynyt ja vientihinnat laskeneet. Näin haluttaneen halpuuttamalla jatkossakin tapahtuvan?

Elinkeinoelämä pelkistetysti osoittaa halun supistuneiden tulojen uudelleenjakoon.

Ylijäämistä luulisi kertyneen puskurit, joilla ylitettäisiin väistämättömät laihat vuodet tai voitaisiin investoida nollakorolla. Vastasyklisessä suhdannepolitiikassa Suomi on aina ollut huono. Aiemmasta taloushistoriasta poikkeavien vapaiden pääomaliikkeiden ja pitkään jatkuneen vaihtotaseen ylijäämän seuraukset voi tarkistaa kansainvälisen talouden oppikirjoista.

Vaihtotase ei voi olla ylijäämäinen kaikkialla yhtä aikaa. Samanaikaisesti täytyy olla pääomataseen alijäämä, eli ylijäämä lainataan tai sijoitetaan ulkomaille.

Suomalaisten investointien on nettomääräisesti täytynyt suuntautua ulkomaille. Pääomakanta kotimaassa on supistunut, kasvu hidastunut ja työllisyyden kehitys jäänyt heikoksi.

Nettopääomavirrat ovat olleet merkittävässä määrin finanssisijoituksia, ja ikävimmillään ne ovat suuntautuneet veroparatiiseihin. Joka tapauksessa sijoitusten tuottoa on vaikeampi verottaa ulkomailta.

Pahimmassa tapauksessa ulkomaiset suorat sijoitukset voivat epäonnistua, finanssisijoitukset menettää arvoaan, tai velalliset jättävät lainat maksamatta. Lisäksi oppimestarimainen pilkka osuu omaan nilkkaan mainetekijänä tai vastatoimina.

Periaatteessa nyt on kyse siitä, ovatko ulkomaille varoja siirtäneet halukkaita kotiuttamaan ”kansantalouden puskureita”?

Suomen poliittinen johto on lukinnut kantansa. Yritysten kustannuksia on alennettava ja tehtävä tulojen uudelleenjako. Valtion velkaantuminen on lopetettava, veroja ei voi nostaa eikä kerätä enempää. Ja julkinen sektori on liian iso.

Viennin, investointien ja julkisten menojen lisäksi kuristetaan yksityinen kulutus. Siis kaikki bruttokansantuotteen (BKT) komponentit!

Vientijohteinen kasvu on epävarmaa ja menoihin keskittyvällä toimenpiteillä syvennetään kestävyysvajetta. Ensiaskeleet kuihtuvaan talouteen osoitetaan palkansaajille ja etuisuuksien tuella eläville. Vitsi, että hyvinä aikoina hyödyt kapitalisoidaan ja huonoina haitat sosialisoidaan vaikuttaa olevan yksi oikeistohallituksen ohjenuora.

Viennin elpyessäkin vaihtotaseen lieviin alijäämiin tulee Suomessa tottua ja miettiä vastuun kantoa maailmantaloudessa.

Vastakkainasettelu ja tulojen uudelleenjaon hyväksyntä osoittaa, että vääjäämättömään tilanteeseen varautumaton hyvinvointivaltio oli jo romahtanut.

Timo Tiainen

yht.lis.

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu