Milloin Jyväskylään saadaan viimeinkin oma konserttitalo?

Erkki Laakso

Keskisuomalaisen pääkirjoitus (28.9.) ja Sari Toivakan vetävä kuoroteksti (Ksml 23.9.) herättivät muistoja.

Tästä on viitisentoista vuotta, kun kysäisin Jyväskylän yliopiston musiikkitieteenprofessori Matti Vainiolta otsikon kysymyksen. Hän vastasi hymähtäen: ”Ei koskaan”.

Vastauksesta kuulsi turhautuminen tilanteeseen. Sanoin omana läpi mielipiteenäni, että kyllä se kymmenen vuoden sisään tänne nousee. Ei noussut.

Tämä palautti mieleeni ajan, jolloin entiseen kotikaupunkiini Ouluun puuhattiin nykyaikaista teatteritaloa. Kaupungilla oli tuolloin kyseenalainen kunnia omistaa ennätysmäärä teatteritalon piirustuksia. Joukossa oli mm. Alvar Aallon Lohipadon niemeen suunnittelema rakennus. Tämä muistuttaa mukavasti Jyväskylän nykyistä tilannetta konserttitalon rakentamisen suhteen. Piirustuksia on tarjolla.

Kuoro-artikkelissa nousi esiin maakunnallinen näkökulma. Ehkä musiikkitalokysymys tulisikin nostaa juuri tälle tasolle, koko maakuntaa ja sen vetovoimaa edistäväksi hankkeeksi.

Ehkä kuntien päättäjät voisivat kiinnostua sopivan summan sijoittamisesta yhteiseen yritykseen edellyttäen, että heitä lähestytään yhteistyötä painottaen? Rahastahan tässä on kysymys.

Konserttitalo on saanut monenlaista merkittävää tukea. Muistaakseni entinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen teki lahjoituksen asian hyväksi. Kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen on antanut konserttitalolle arvokkaan panoksensa. Puhumattakaan professori Lea Pulkkisen useita vuosia kestäneestä toiminnasta hankeyhdistyksen vetäjänä ja keulakuvana.

Jos mittatikuksi otetaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja asetetaan vastakkain sosiaalista tukea tarvitsevat lähimmäisemme ja konserttitalohanke, ei jälkimmäinen kaupungin varoilla koskaan toteudu. Mielestäni musiikkitalon aikaansaaminen voidaan katsoa ensisijaisesti hyvin toimeentulevan, kulttuuria arvostavan väestön kunnia-asiaksi.

Mieleen palautuu merkittävä valtakunnallinen hanke 50-luvun loppupuolelta. Tuolloin kerättiin varoja muistaakseni yliopiston kirjaston rakentamiseen Turkuun tai Helsinkiin.

Keräyskampanja ulottui yli koko valtakunnan tunnuksella ”Tiili tiileltä taloksi”.

Lahjoittajille kaupattiin joonialaisella pylväänpäällä koristeltuja punaisia savitiiliä, jotka maksoivat silloista rahaa 1 000 markkaa. Pronssitiilin sai 5 000 markalla. Tiilien myyntiin valjastettiin myös teinikunnat.

Kohderyhmänä olivat ensisijaisesti yritykset. Muistan myyneeni tiiliä Osuusliike Arinan johtajalle.

Käydessäni Arinan johtajan luona pidin ilmeisesti monisanaisen perustelupuheenvuoron korostaessani hankkeen tärkeyttä. Herra johtaja kuunteli esitystäni ilmeisen huvittuneena ja sanoi loppuun päästyäni:

”Nuori mies. Kun seuraavan kerran tarjoatte näitä tiiliä, sanokaa heti suoraan, mihin tarkoitukseen niitä myytte ja mitä ne maksavat. Ja vasta sitten, jos ostaja ei innostu, kertokaa se mitä äsken esititte.”

Opetusta kerrakseen! Hän osti kaksi tiiltä.

Kyseinen kampanja oli valtakunnallinen. Voisiko Musiikkitalo-kampanja olla puolestaan maakunnallinen? Miltä kuulostaisivat 1 000 euroa ja 5 000 euroa maksavat ja lahjoitusta symbolisoivat muistotuotteet tai nimikkotuolit?

Mielestäni nyt tarvittaisiin jo tähän mennessä erittäin arvokasta työtä tehneiden työ-ja tukiryhmien lisäksi paikallinen Alfons Almi. Tällä meidän ”Almillamme” tulisi olla poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa sekä intohimoa pistää kauan kaivattu konserttitalo pystyyn. Oman talonsa on kaupunkimme musiikkielämä ansainnut.

Maineikas Jyväskylän sinfonia, Jyväskylän kuoroperinne ja maakunnan lukuisat kuorot tarvitsevat kodin soinnuilleen ja sitten vaan: Laulu raikumaan ja Soitto soimaan!

Erkki Laakso

KT, draamapedagogiikan

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu