Kunnioita toisen kulttuuria, älä tyrkytä omaasi

Heikki Hytönen

Vuosina 1983–1984 sain kunnian työskennellä vuoden verran Egyptissä.

Olen katsellut tapahtumia. ”Arabikeväästä” huolimatta siellä tuskin on mikään paljoakaan muuttunut. Egyptiläiset elävät vuosituhantisten tapojensa ja perinteidensä mukaisesti.

Ainakin minä ymmärsin jo lähtiessäni, että menen sinne vieraaksi. Aloimme rakentaa Suezin pohjoispuolelle mittavaa lomakylää. Jo Raamatustakin tutun Katkerojärven rannalle sijoittuva työmaa työllisti noin 150 paikallista ja 10–15 suomalaista.

Suomalainen ylempi työnjohto opasti, ettemme saa olla työajan ulkopuolella minkäänlaisessa yhteydessä ”alempaan rotuun”. Hiukan tuo komento aluksi hätkäytti, mutta minun komentooni annetun noin 10 paikallisen asukkaan työryhmän kanssa aloin toimia vastoin komennusta ja täysin toisin. Tehtävääni kuului työn opastus ja jaksoin kärsivällisesti opastaa.

Sain ryhmältäni hiljalleen kunnioitusta ja luottamus kasvoi. Sain vapaapäivinä kutsuja kyläilemään ja paikalliset jopa kilpailivat siitä, kenen luona kyläilin. Kävin kyläilyillä kohteliaisuussyistä.

Vaatimattomissa savimajoissa tarjottiin parasta. Yleensä siellä ei paljon vaimoja näkynyt, syynä oli paikallinen kunniakäsitys. Sujautin paikallisen setelin ruokailun jälkeen lautasen alle naisten löydettäväksi.

Minkäälaista uhkaa tai syrjintää en tuon vuoden aikana kokenut. Päinvastoin, sinne jäi lukematon määrä ystäviä ja kylänmiehiä.

Opetus on se, minne tahansa menette, älkää tyrkyttäkö oman kulttuurinne ajatuksia tai opetuksia. Ymmärtäkää, että olette vieraana ja kunnioittakaa isäntiänne.

Heikki Hytönen

Laukaa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu