Pellervo Lukumies, sisukas sissi

Kaarina Valoaalto

Pellervo Lukumies on oman aikansa katapultti, joka heittää viestinsä kauas tulevaisuuteen, hän on eri rotujen, uskontojen ja kulttuurien yhdenvertaisuuden puolesta puhuja. Hän ei ole profeetta omalla maallaan. Toivakan kirkon kattomaalaukset täyttävät tänä vuonna 40 vuotta.

Maalausten valmistuttua koko kansa oli pöllämystyneenä. Koko maalausurakan ajan kunnan silloinen kirkkoherra mätti kapuloita rattaisiin.

Tänä päivänä väen rinnat röyhistyvät, kun bussilasti turisteja rantautuu kirkon eteen ja kunnan viranhaltija jakelee suu muikeana kattomaalauksista painattamiaan postikortteja.

Mutta mitä jäi taiteilijalle? Tiepiiri vei häneltä sen viimeisimmän eli panoraaman. Taiteilijan talo keikkuu kuin kaarnavenhe nelostien puristuksissa valtavan soravallin peittäessä näkymät järvelle.

Tulevaisuudessa pyhiinvaelletaan Pellervo Lukumiehen taiteilijakotiin kuin Gallelan Tarvaspäähän. Ilman taiteilijan sissiluonnetta olisi Lukumiehen taiteilijakoti tiepiirin toimesta ja osin kunnan myötävaikutuksella pistetty tuhanneksi päreeksi.

Toivotan onnea sisukkaalle sissille ja hänen 40-vuotiaille kattomaalauksilleen!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu