Kissa pöydälle kun mieltä painaa

Risto Ahonen

Jos on raskasta olla virkamies tai poliitikko, niin liekö helpompaa olla aktiivinen kuntalainenkaan. Tunnustan salakuljettaneeni sairaalaan papalle puolen desin maistiaisen konjakkia. Seniori joka sitä toivoi oli harkintakykyinen. Olettaisin konjakkia sairaalan rohtokaapistakin löytyvän, mutta ilmeisesti sitä ei heru edes viimeisenä toivomuksenaan haluavalle. Kansanterveydellisesti kieltäisin mieluummin joukkojuottamisen esimerkiksi festareilla.

Inhimillisyys hämärtyy sosiaalisilla sektoreilla, etenkin jos virkaa hoitavat eivät tunne henkilökohtaisesti hoidokkejaan. Sosiaalisen vuorovaikutuksen vajaus haittaa myös yksityistämisen ja yksityisten palveluiden oston vastuuhenkilöitä. Kriteeriksi jää pelkkä raha, jota yksisilmäisesti säästämällä ei tuoteta kokonaisvaltaista hyvää missään yhteisössä.

Kuntaorganisaation johtaminen on muuttunut bisnesjohtamisen suuntaan viimeisinä vuosikymmeninä ja etääntynyt ihmisistä, kuten jo aiemmin kävi yrityskonserneissa. Yritysmyönteisyyden synnyttämä vetovoimaisuus on kadoksissa. Jämsässä aikansa eläneen tienvarsisloganin uusin versio kehottaa: ”Suunnista elämäsi tarinaan”. Slogan on kuin kumuluspilvi kesätaivaalla.

Vetovoimaisuus syntyy paikallisten yrittäjien ja asukkaiden kautta, he vallitsevasta ilmapiiristä kertovat. Esimerkiksi Jämsän koulukuljetusten tilaaminen helsinkiläiseltä yrittäjältä pitää perua välittömästi, se ei ole moraalisesti kestävä ratkaisu, vaikkapa tarjoaisivat kyydit ilmaiseksi.

Kaupungintalon ovet ovat vielä auki. Ilmoittaudun kaikkien sinne asioimaan arkailevien kaveriksi. Puhelimitse ja sähköpostilla on virkamiehiä joskus vaikea tavoittaa, mutta siellä he istuvat toimistossaan elleivät ole jossain palaverissa. Hetken voi joutua odottamaan, mutta kasvotusten asiat aina parhaiten selviävät.

Eikä valtuutettujen pidä odotella seuraavaa kokousta. Kissa pöydälle silloin kun mieltä painaa. Virkamiesten on vaikea tehdä hyviä esityksiä yksinään pähkäillen. Liiaksi jurnutetaan ja kyräillään puhumatta, jos puhutaan niin selän takana, se ei johda hyvään. Jutellaan enempi kasvotusten, eikä oteta hernettä nenään vaikka ollaan erimieltä ja epäonnistutaankin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu