Varakkaat ronkeleita asuinpaikastaan

Salme Kuusela

Politiikka on oman edun tavoittelua, joka sysää syrjään heikommat, huonokuntoiset ja maan hiljaiset. Tärkeintä on valtaan päässeille saada rakennettua oma torni. Johan rahalla ostettu edustuspaikka kertoo siitä.

Pitää rikkoa vanhaa, että huomataan työn jälki. Kun vaivalla on rakennelma saatu valmiiksi tai edes puoliksi tehty, huomataan mitä kaikkea tuhottiin ja uusi ei toiminutkaan kuten kuviteltiin.

Kuntauudistus on yksi tällainen. Hyvä esimerkki on Joutsa ja näyttää olevan myös Jyväskylä. Eikä syy olen yksin kaupunginjohtaja Markku Anderssonin.

Ihmettelen, miksi Joutsan ja Hankasalmen kunnanjohtajat asuvat Jyväskylässä? Miksi heille ei kelpaa kunta, jota he ovat luvanneet hoitaa, kehittää ja pitää kuntalaisistaan huolta. Tätä ihmettelee moni muukin kuin minä.

Joutsan kehitysjohtajakin asuu kuulemma Vantaalla. Joutsa ei kehity ja Leivonmäki näivettyy. Ei lääkäriä, pappia, lukkaria, kaupoista puhumattakaan. Koulutkin pitää vanhempien rakentaa. Itketti kun kirkonkyläkin oli täysin kuollut.

Tosin kaikki tutut eivät vielä olleet hautausmaalla.

Ja se sote. Jyväskylä rakensi tietojärjestelmät lääkäreiden ja hoitajien avuksi. Kuitenkin hoitajat soittavat omaisille, mitä lääkettä miehelle annetaan kun hän on tullut tänne osastolle.

Hyvin kunnostettu Kyllö on tyhjillään. Pitkät käytävät tyhjänä. Jonoja ei näkynyt. Kuitenkin jonotus lääkärille kestää kolme viikkoa.

Jonoa ei ollut kuin puomilla, kun nostolaite ei toiminut. Ei päässyt sisään eikä ulos. Kaikkea en voi moittia. Olen osannut pitää puoliani ja Luoja tehnyt sen verran paremman version, että harvoin olen apua tarvinnut. Mutta läheiseni sitä useammin. Uskon hyvään, järkevään tekemiseen.

Uskon lääkäreihin, joilla on ammatin etiikka muistissa ja arvostus sairaita potilaitaan kohtaan. Vähän on ihmisiä jotka huvikseen sairastaa.

Ja kaikki ei tarvitse olla ilmaista eikä liikaa kiillotettua. Jos lääkäriksi lukeneelle ei kelpaa meidän Kyllö, hän on valelääkäri. Me kuntalaiset maksamme hänen palkkansa. Ota tai jätä, mutta turhasta ei makseta. Hullu on se, joka lupaa paljon, eikä se joka ottaa sen vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu