Suomen metsäkääpiöiden kummallinen kansa

Jarmo Laaksonen

Miika Nousiainen kirjoitti taannoin mainion kirjan Metsäjätti. Teos ei ole fantasiaromaani, ei edes kovin fiktiivinen. Kurjasti se on aika tosi.

Kirjan nimi ja tunnelma ruokkii lukijan mieltä. Jos Metsäjätti otti ja petti, saisiko avohakkuille jäänyttä suomalaista kansaa kutsua ”metsäkääpiöiksi”? Lupaa kysymättä kutsun, en nimittele.

Kuvailen metsäkääpiöt olennoiksi, jotka ovat eksyksissä kahtaalle: metsään ja sieltä pois.

Metsä on tullut pelottavaksi. Sen näkymiä ihastellaan sohvapehmusteilta, mutta samoilu hirvittää. Metsän antimet haetaan marketeista, minne ne on toimitettu turvallisen pintakäsittelyn ja asianmukaisen hinnoittelun jälkeen.

Metsästä poimijoiksi kyyditään pikkuaasialaisia. Toki noita karsastetaan likakouraisina meuhkaajina vaariemme apajilla. Mutta nuo sentään osaavat pukeutua sietämään olosuhteita valaistujen pururatojen ympärilläkin.

Kääpiöiden kengät tulisivat metsässä täyteen vettä, sammalta ja neulasia. Pahimmillaan kääpiön saattaisi kahmaista puutiainen, ilves tai jopa karhu, hukka joka tapauksessa.

Kääpiöiden turva on siten omien joukossa. Omat luokitellaan tarkoin, muita oudoksutaan.

Äidit opettivat kääpiöitä laittamaan kansallisia ruokia ja isät rakentamaan. Harmiksi opetukset pääsivät unohtumaan.

Marketit korvaavat äitien opit. Makua voi muistella. Mutta ankarat olosuhteet pakottavat yrittämään rakentamista isien lailla, osaamatta.

Isien tekemä ei ole enää trendikästä. Isollakaan pintaremontilla välittäjä ei helly pyytäjän hintaan. Suhdanteet herjaavat.

Turhautunut kääpiö lykkää muovia ja polyuretaania halkeamiin ja koettaa häveten kärvistellä ikälopussa tönössä. Ei auta, alkaa pukata hometta. Varsinkin julkinen talo tuppaa aina jäämään käsiin, kaikkine sädesienineen.

Karmeimmillaan käy niin, että joku piipertäjäviskaali laukoo sivistyspäissään, että rakennuksessa on sellaisia ”arvoja”, ettei luontevin ratkaisu olekaan luvallista. Ei saa tehdä, mitä parhaiten osattaisiin, purkaa.

Kääpiöiden keskuudessa ei ikinä olla ylpeitä ”kulttuuriasiantuntijalausunnoista”. Suojelupäätökset ovat kääpiöiden peikkoja.

Oikeat talot tehdään lasista, teräsputkista ja betonielementeistä. Joukkoon lisätään märkiä villoja ja homeitiöitä, jotta purkaminen kymmenen vuoden päästä olisi paras ratkaisu mahdollisimman monen mielestä. Onhan trendikin siihen mennessä uusiutunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu