Peruutuspeilin ihanuus

Ilkka Nummela

Juhani Suonpää kehotti Keskisuomalaisen 29.4. mielipidesivulle meitä ottamaan oppia vuodelta 1929 olevasta kansantaloustieteen oppikirjasta. Ei tarvitse olla kovin hyvin perin historiasta muistaakseen mainitun vuoden pörssiromahduksen ja 1930-luvun laman, jonka aikana elänyt saattoi olla tyytyväinen saatuaan työtä edes yhdeksi tunniksi. On totta, että vuoden 1929 oppikirjan opeilla ei tarvinnut olla huolissaan valtiontalouden kestävyysvajeista, kun kansantalouden tilinpitojärjestelmät tulivat laajempaan käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Viime vuosisadan alkupuolella eli runsaasti ihmisiä, jotka ajattelivat voivansa myydä muille ja olemalla ostamatta muilta. Puolen vuosituhannen taakse ajoittuvassa merkantilistisessa ajattelussa valtiot pyrkivät tekemään samoin eli rikastumaan toisten kustannuksella ja toimimaan Roope Ankan tavoin.

Vuosien saatossa on esitetty monenlaisia talousoppeja. 1930-luvun laman jälkeen taloustiede on kehittynyt valtavasti ja eri puolilla maailmaa on opittu säätelemään taloutta kaikkien eduksi. Aina siinä ei ole onnistuttu, mutta usein kyllä.

Kansantalouden tilinpitojärjestelmien kehittymisen myötä meillä on käytettävissä keinot arvioida eri toimialojen tuottamaa arvonlisäystä, jolla rahoitamme elomme täällä. Arvonlisäystä syntyy sekä vientiä harjoittavassa että sitä harjoittamattomassa toiminnassa, kuten esimerkiksi opetuksessa. Esimerkiksi 2600 henkeä työllistävä Jyväskylän yliopisto luo 130–140 miljoonaa euroa vuodessa, kun 1500 henkeä työllistävä Rautpohja luo alan keskimääräislukujen mukaan 120 miljoonaa euroa vuodessa.

Lienee jo aika lopettaa puheet siitä, että koko maasta ja muualtakin rekrytoiva Jyväskylän yliopisto tuottaa liikaa maistereita Keski-Suomen tarpeisiin. Eihän Rautpohjaakaan moitita siitä, että se tuottaa paperikoneita muualle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.