Lyhyet 1.5.

Tällä palstalla haukuttiin sairaalan sos.työntekijät. Minulle osaston 31 stt täytti kaavakkeen puolestani ja lähetti sen oikeaan virastoon.

Kiitos siitä

Työpaikkoja puuttuu. Velat kasvavat. Ihmekös. Talletus- ja sijoitus-miljardit on houkuteltu kiinteistöhin eikä tuotantoon.

Se luo työtä

Miksi osa koulun vessoista on usein lukossa eikä käytettävissä? Miksi lapset joutuvat kärsimään hätää?

Kollektiivirangaistusko?

Facebook ja Twitter ovat kuin entisajan juorumummot tuotuna nykyaikaan.

Hankkikaa oma elämä!

Päivi Tapperin kirjoitus (27.4.) täyttä asiaa. Kiire työpaikalla, tauot pidetään jos aikataulu sallii, työnantajalla raha tärkeämpää.

Uupunut ja vaivainen

Leppäveden kettutarhasta kantelu (Ksml 25.4.). Hyvä kun joku ihminen on herännyt vaatimaan lupien peruuttamista!

Muutkin muukaan

Pettynyt pörssimeklareihin. Samojen asioiden pyörittämistä kaltaistensa kesken tietokone isäntänä.

Outotec

Antakaa vain kahvila-auton tulla torille kesällä, sopisi sinne tosi hyvin!

Oka

Kepu vie Pihtiputaan perikatoon.

Läheltä seuraava

Tänä kesänä boikotoin kaikkia yrityksiä, jotka tarjovat alennuksia/tarjouksia vain perheille ja pariskunnille!

Omillaan maksava sinkku

Totta, oikein ja hyvin viisaasti kirjoitit, Pauliina Salminen (27.4). Kiitos!

Veteraanien tytär vm.-52

Etsi oikea tie, Afganistanissa kristityt sotilaat tappoivat muslimeja ja häpäisivät niitä. Valokuvasivat tapahtuman.

VR

Vain uskonto: Oletko kuullut kristillisestä terrorijärjestöstä?

Rauhaa

Tav.tallaaja kadehtii toista samanlaista taksimatkoista yms. Ketään ei hetkauta ylisuuret eläkkeet.

Ihan toisella momentilla

Mummi, mitä se sinulle kuuluu Niinistön avioliitto! Jenni Haukio oli täysikäinen avioituessaan.

Rouva

Sairaanhoitajien palkka työn vaativuuden ja raskauden mukaan. On työpaikkoja, joissa työ päivätyötä ja todella kevyttä ja helppoa!

Työn mukaan

Sari Viinikainen (27.4.), unohdit, että veronmaksajilta loppuu rahat, palveluiden tai palkkojen alasajo on tosiasia, josta et pääse yli.

Maksaja

Taas yt-epidemia! Kuka selvittäisi, montako pomoa lentää esim. 100:n duunarin siivillä ulos kylmyyteen?

Hilkka

No eipä ollut yllätys että Diskos99:iin pääsivät Jypin 99 joukkuejohtajien, valmentajan, huoltajien pojat.

Näin se vaan menee

En mene kuuntelemaan Urpilaisen populistista vappupuhetta Jyväskylässä, koska hän toteuttaa Kataisen hallituksessa kokoomuspolitiikkaa.

Työtön

Huippuammattitaito on sinulla yöllä lehteä jakava. Ei kolise, ei kopise.

Kiitollinen Haperontie 1

Ennen työryhmät tekivät yhdessä työtä, nyt työryhmät pohtivat, mitä jonkun toisen tulisi tehdä.

Risumies

Tämä aivopieru on kotiäiti ei työtön, eli en nosta myös tukia!

Lenkille mars!

Vaikka kuinka hurskastellaan, niin syylliset on joka sodassa. Sotasyylliset, mutta kaikkia ei tuomita!

Tilanne on eri

Miksi epäkohtiin puuttujat leimataan häiriköiksi ja valittajiksi? Eikö päättäjien kuulu kestää kovaakin kritiikkiä?

Sananvapauttaja

Minä olen Saulille niin katteellinen, kun sillä on nuori, kaunis ja edustava vaimo. Minä 60v, vaimo kurttunen 75v.

Vanha playboi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu