Priorisoinnilla on paha kaiku

Lars-Olof Fredriksson

Priorisointi on terveydenhuollon suomalaisessa käsitteistössä viime aikoina yleistynyt termi. Priorisoinnilla tarkoitetaan hoidon ja voimavarojen yhteen sovittamista toimenpiteiden tärkeysjärjestyksen määrittämiseksi taloudellisesti kestävällä tavalla.

Tähän asti asia on kristallin kirkas, mutta mutkistuu heti, kun prosessiin kytketään arvot ja hoitojen merkitys yksityiselle ihmiselle.

Tyly kysymys kuuluu, ketä jatkossa hoidetaan ja millä vaikuttavuudella? Keskustelu on herännyt nyt, kun hoidon mahdollisuudet lisääntyvät nopeasti ja hinnat nousevat samaa tahtia väestön vanhetessa ja sairauksien lisääntyessä.

Kaikkea kaikille on turvannut niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan tasapuolisuuden, kun on ollut mistä jakaa ja tuottaa palveluja. Rikas ja köyhä, terve ja sairas ovat saaneet saman palvelun, vaikka ongelmat ovat saattaneet olla itse tuotettujakin. Lisäksi rahat ovat riittäneet varsinaisen toimintakyvyn ulkopuolelle jääviin toimenpiteisiin.

Sanotaan, että jatkossa on pakko priorisoida ja järjestää palvelut taloudellisten reunaehtojen ja vaikuttavuuden perusteella. Tässä tullaan henkilökohtaisina pidettyjen arvojen alueelle, jossa yleisen hyvän lakia on vaikea, ehkä mahdoton noudattaa.

Kuka hoitaa ja ketä, kysytään jatkossa ja siirretään vastuuta kasvavasti kansalaisille itselleen. Mutta jos ei osaa, ei ole rahaa, ei jaksa, kun terveydelliset voimavarat ehtyvät, on vaarana ajautua sivuraiteille.

Kaltaisemme yhteiskunnan kunnia-asiana on ollut, ettei ketään jätetä. Mutta kantaako se enää, kun egoismi lisääntyy ja kilpailu paikasta auringossa kiristyy kiristymistään? Ratkaisuksi tarjotaan eri toimijoiden suurempaa yhteisvastuuta ja toisaalta suurempaa huolta omasta itsestä.

Terveydenhuollon painopistettä pitäisi siirtää ennakoivan hoidon ja valistuksen suuntaan, ettei priorisoinnista tulisi eettisesti kestämättömien valintojen raaka työkalu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu