Partio ei ole vain metsässä samoilua

Alina Salomaa

Usein ihmiset ajattelevat, että partiossa tehdään solmuja, istutaan metsässä kaatosateessa, nukutaan teltassa ja käydään kirkossa laulamassa. Onhan se joskus tottakin. Mutta ei aina. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, joten ihmisillä on myös erilaisia tapoja harrastaa partiota. Joissakin lippukunnissa harjoitetaan enemmän luonnontuntemusta, metsäretkiä ja muita Aku Ankan sudenpennuilta tuttuja juttuja.

Mutta on myös niitä, jotka käyvät mieluummin yhdessä syömässä, myyvät lähikaupan pihassa adventtikalentereita ja käyttävät ilmatäytteisiä luksusmakuualustoja aina kun mahdollista.

Tietysti molemmat tavat harrastaa partiota ovat ihan oikeita ja sallittuja, mutta joskus voi olla vaikea hyväksyä muiden vieraita keinoja tehdä asioita, esimerkiksi isoilla leireillä ja valtakunnallisissa partiotapahtumissa. Ja miksei niissä omankin kaupungin pienemmissä tapahtumissa.

Itse olen ehkä enemmän fiilispohjalta toimiva partiolainen, mutta kyllä me tällaisetkin partiolaiset olemme partiolaisia. Suhtaudumme asioihin ehkä vähän rennommin, ja liiallinen merkkien ja koulutusten suorittaminen voi jäädä usein taka-alalle.

Saatamme mennä partiotapahtumaan päivää aiemmin, jotta saamme nukkua rauhassa yhden yön ja levittää rauhassa tavaramme ympäri maita ja mantuja. Niin teimme esimerkiksi viime vuonna, kun osallistuimme Kuopiossa Hike of the living death -tapahtumaan. Jotkut tulivat paikalle aiemmin, jotta voisivat käydä mahdollisimman hyvin läpi tapahtuman ohjelman ja tekniset tiedot.

Menimme paikalle junalla, ja heti junan lähdettyä liikkeelle kaivoimme eväät esiin, ja keksimme huikean tarinan siitä, miten tapahtuman roolihahmot liittyivät toisiinsa ja miten he ovat päätyneet yhteen. Lopputulos oli se, että olimme prinsessasisarukset, jotka napattiin, ja jotka jäivät jokainen asumaan eripuolille maailmaa, sheikin luo Intiaan tai junaan konduktöörin kanssa.

Aina voi olla vähän omapäinen, eikä kaikkea tarvitse ottaa vakavasti. Voitto ei ole tärkeää, ja kyseisen tarinankin teimme meille ominainen pilke silmäkulmassa.

Partiotädit ja -sedät suhtautuvat ehkä siksi meihin vähän nihkeästi, että tavoitteenamme ei ole tunnistaa mahdollisimman monta vesilintua, rakentaa täydellistä makuupussitelinettä tai saada jotain supereräretkeilijä- ja ”kaikki maailman eläimet tuntevan superhimopartiolaisen” -merkkiä, vaan koemme upeita seikkailuja tiiviissä ja yhtenäisessä porukassa. Erittäin tärkeää on se, että viihdymme ja pidämme hauskaa partiossa.

Mutta usein olemme saaneet myös kiitosta siitä, että teemme asiat omalla tavallamme ja uhmaamme hieman perinteisen partiolaisen tunnuksenomaisia piirteitä. Emme välttämättä lähde reissuun rinkkojen kanssa, vaan saatamme ottaa vedettävät matkalaukut mukaan, tai sitten nimeämme ryhmämme Mäntymöpelöiksi tai Sipulisopuleiksi, emmekä perinteisemmiksi ketuiksi, joutseniksi tai harmaakarhuiksi.

Emmekä tee aina niin kuin on käsketty, vaan venytämme rajoja, jotta voimme viettää aikaa yhdessä, ja nauttia partiosta. Onneksi on myös erikoisia tapahtumia, joissa kaikki saavat maistaa reipasta partiomeininkiä hulluttelun merkeissä.

En usko, että tulisin valvomaan kokonaista yötä ottaakseni valokuvia, enkä olisi syönyt kiisseliä aamulla hiekkakuopassa tai tehnyt kuperkeikkoja vajan katolla, ellen olisi partiossa.

Ja kaikki tuo on ollut mahtavaa, ja tulee olemaankin. Enkä tietenkään olisi tavannut hauskinta noin kymmenpäistä tyttöjoukkoa, joka myös Turskina tunnetaan.

Tulevaisuudessa on suunnitelmissa vähän maailmanvalloitusta – mahdollista retkeä Tampereelle. Ja tietysti jatkamme itsekin ryhmänjohtajina pienemmille partiolaisille. Partio on ihana harrastus, kun löytää hyviä ystäviä, ja itselle sopivan tavan harrastaa partiota.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.