Lyhyet 7.4.2012

Onko Mehiläinen pistänyt Paulia?

Sopii kysyä

 

Partanen ei hyväksy osuustoimintaa, koska siinä terveytemme ei ole kauppatavaraa pörssissä. Kokeilu vaan pystyyn!

Poliitikot ei osaa

 

Kohtelias teitittelee vierasta tai vanhempaa. Osoitus toisen arvostuksesta.

Mitäs sulle mummo?!

 

Mummottelu ikärasismia, teitittely arvostava kohteliaisuus.

3:n mumma

 

Pitkällä on ruotsalaistuminen, jos teitittelykin on ”ikärasismia”! Se on kohteliaisuus, joka on opittava vieraissa kielissä viimeistään.

Tapoja

 

Oletteko ihmiset huomanneet, että kansanedustajat ovat osa-aikahommissa, josta melkein puoli vuotta lomilla?

Huomatkaa

 

Suurten kaupunkien talousvaikeudet puhuvat puolestaan. Jyväskylässä ja Kouvolassa on ollut liitoksia. Ne ovatkin eniten kuralla.

MOT

 

Puskasta huudellaan, että pitäisi luopua kesäajasta. Talviajasta meidän pitää luopua ja kääntää lämpö päälle kasvihuoneeseen.

Vai mitä?

 

Miksi Suomi tukee ammattirikollisia? Kerjäläiset ovat orjia, joilta pomo kerää rahat kupista parin tunnin välein.

Samiloff

 

Läheskään kaikki virkamiehet eivät kykene antamaan vastinetta palkalleen.

Palkka kohdalleen

 

Partanen ei ymmärrä lääkärien osuuskuntamallia. Hanke pitäisi viedä valtakunnassa eteenpäin. Nyt rahavirta menee ulkomaisille sijoittajille.

Lex

 

Muista Mauri nyt polttoaineverotuspuheitasi, mitä teit asialle oppositiossa ja hallituksessa.

Takki kääntyy

 

Reipas teko Kiviniemeltä. Nyt kukin keskustan puheenjohtajaehdokas joutuu kisaamaan omalla maineellaan. Syntipukkikorttia ei ole.

Kiintoisa kisa

 

Veronmaksajat maksavat holtittomien pikavippilainat.

Kiellettävä

 

Mistä juopoilla riittää rahaa juoda? Työtön saa elää visusti, että pärjää.

Ei järjen häivää

 

Rengit ovat kaapanneet taloyhtiöt. Kiitos kirjoituksesta parille talohallituksen puheenjohtajalle. On aika saada nuorta voimaa toimintaan.

Ovi oikealla

 

Onko Jyväskylä–Äänekoski-tien satasen rajoitukset pila? Jos rekoilta ja ruuhkilta voisi ajaa yli 80, taltuttavat reiät tiessä menohalut!

Liikennettä

 

Hienoa lukea lehdestä neliluokkalaisten tuntoja. Luokaa palsta myös senioreille. Heitä on Suomessa kohta kolmasosa.

Lukuja

 

Jos Jyväskylä haluaa saada soten toimimaan, niin Palokan malli nopeasti käyttöön ja sieltä johtajakin!

 Näin on

 

Suomen väkiluku kasvaa, maahanmuuton, syntyvyyden, hyvän terveyshuollon ja kiintiöpakolaisten avulla. Työpaikat taas vähenevät.

Ongelmia tulee

 

Räksytys, turhat välikysymykset, hallituksen työn jarrutus: hyvää oppositiopolitiikkaa?

Ei ole

 

Timo Soini ei ratsasta EU:n eikä kenenkään yksityisen politiikassa mokanneen kriiseillä.

Rauhan sävel

 

Teatterikoneen B for Baby rohkaisee uskomaan että maailma on sittenkin kaunis. Myös keskustelu jätti pysyvän jäljen.

Kiitos

 

Katainen vie Suomea kohti antikristillistä järjestelmää ja hallintoa, mutta ei tule onnistumaan, vaikka siltä näyttäisi.

Kansalainen

 

Suomi nousuun. Pakollinen maalaisjärjen opetus päättäjille ja suunnittelijolle.

Karvalakkimies

 

Liittoja koskevista kommenteista kuvastaa ajan henki eli kaikkeen muuhun keskitytään paitsi itse työhön.

Työntekijä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.