Mielipide

 

Tiet tupakan tumppien peitossa

Kuinka moni on kävellyt tiellä, jolla on tupakkamatto?

Entäs kuinka monella on jäänyt purkka kantapäähän kaupassa käydessään?

Ällöttävää! Kukaan ei viitsi edes katsoa tielle, koska se on likainen.

Veikkaan etteivät likaajatkaan voi olla huomaamatta tietä, jolle ovat juuri heittäneet tupakkansa.

Hei tienlikaajat, pistäkää tupakantumppinne roskiin!

Emma Väätäinen

 

Kouluruuasta valittaminen on turhaa

Minua ärsyttää kun kaikki valittavat, että kouluruoka on pahaa.

Sitä menee aivan liikaa biojätteisiin. Astiatkin likaantuvat turhaan, kun otetaan pikku tippa ruokaa ja pyöritellään lautaselle. Arvostakaa ilmaista kouluruokaa, sillä sitä ei joka maassa ole.

Mikke Paananen

 

Lasipullojen heittely lopetettava

Lasipullojen heittely maahan aiheuttaa ongelmia, esimerkiksi haavoja ja vammoja.

Kannattaa käyttää joko panttia tai roskakoria.

Minun mielestäni lasipullojen heittely maahan pitäisi lopettaa välittömästi.

Oiva Tyni

 

Maahan sylkeminen ällöttää

Sylkeminen on ällöttävää ja ikävää. Se ei ole mukavaa, jos jotkut sylkevät koulunpihalla tai kaupan pihassa. Olisi parempi jos ei syljettäisi ollenkaan.

Mitä järkeä on sylkeä, kun syljen voi niellä.

Minka Nieminen

 

Nuoret roskaavat luontoa

Olen nähnyt, että nuoret heittävät roskia.

Se on ajattelematonta, koska roskat pilaavat luonnon ja ne rumentavat ympäristöä.

Nuorten pitäisi laittaa roskat roskiin ja kerätä ympäristöstä roskat pois. He voisivat vapaa-aikana kerätä näkemänsä roskat.

Leevi Svart

 

Tallotut purkat ärsyttävät

Purkat ovat ärsyttäviä maahan tallattuina esimerkiksi kauppojen edessä!

Olisi hyvä, jos purkkia ei tallattaisi maahan. Toivoisin, että ne laitettaisiin roskiin tai jos sellaista ei näy, niin vaikka paperiin odottamaan.

Ada Pisto

 

Meidän koulumme on mukava

Liinalammin koulu on mukavan rauhallinen ja pienikokoinen koulu. Koulussamme on sopiva määrä oppilaita, joten täällä sopii välitunnillakin tekemään kaikenlaista.

Viivi Kainulainen

 

Liinalammin koululle lisää tilaa

Liinalammin uuteen kouluun tarvittaisiin enemmän luokkatiloja, ettei meidän tarvitsisi siirtyä Luonetjärven kouluun viidennelle ja kuudennelle luokalle.

Täällä Liinalammilla on hyvät pihat alakoululaisille ja koulumatkat eivät ole liian pitkiä.

Veera Kinnunen

Aino Leppäkynnäs

 

Nuorille tarjotaan päihteitä

Jopa alaikäiset juovat kaljaa ja polttavat tupakkaa. Minullekin, yksitoistavuotiaalle, on tarjottu tupakkaa, mutta en ole ottanut.

Jos vanhemmat huomaavat lapsensa polttavan, pitää heti puuttua asiaan.

Matias Mäyränen

 

Eläinten huono kohtelu

Meistä eläinrääkkäys on väärin! Miksi eläimiä rääkätään? Olemme kyllästyneet näkemään kadulla kävellessämme, kun koiria riuhdotaan hihnassa.

Haluaisimme puuttua asiaan, koska kaikilla on oikeus hyvään elämään. Myös eläimillä!

Sandra Moisio

Milma Suomalainen

 

Kirjoittajat ovat Jyväskylän Tikkakosken Liinalammin koulun 4-luokkalaisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu