Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta ja saat parasta keskisuomalaista uutispalvelua.

Kaupunki ei todellakaan vastaa

Kauko Tuupainen

Kari Halttunen kyseli (KSML 26.6.), miksi Jyväskylän johto ei vastaa.

Ihmettelen samaa, kun tiedän, että konsernissa on kymmenittäin tiedottajia ja vielä keskuskansliassa viestintäjohtajakin. Toisaalta tiedostan, ettei virkatehtäviin ehkä kuulukaan kaupunkilaisten mielipidepalstoilla ja sanomalehden ”lyhyissä” esittämät kysymykset, mutta lakisääteisiin kirjallisiin kysymyksiin tulisi sentään aina vastata.

Olen kolmen muun Kuokkalassa asuvan aktiivin eläkeläisen kanssa tehnyt jo yhdeksän kuukautta sitten, 28.10. 2019 kuntalaisaloitteen otsikolla ”Kuntalain 23 §:n mukainen aloite Kuokkalan terveysaseman säilyttämisestä”. Vastausta emme ole vieläkään saaneet.

Ehdotankin, että kaupunginjohtaja Timo Koivisto ottaa entistäkin tiukemmin hanskaansa kaupunkikonsernin tiedotustoiminnan. Hänen tulisi velvoittaa eri hallintokuntien palkkalistoilla olevat tiedottajat seuraamaan kansalaisten esittämiä mielipidekirjoituksia ja toimittamaan kirjalliset vastineet kaupungin tiedotusjohtajalle, joka harkintansa jälkeen toimittaa ne medialle.

Kommentoi

Mistä tänään puhutaan?

Uutiskirjeen tilaajana saat joka päivä toimituksen valitsemat kärkiuutiset - tilaa nyt!

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut