Kuka tietää vammaisen tarpeet?

Tein vajaa vuosi sitten täällä kuntalaisalotteen vammaispalvelusuunnitelman laatimisen aloittamisesta. Se kulki normaaleja teitä päätöksentekoon ja hylättiin. Perusteluksi sosiaalijohtaja valmistelussaan totesi, että sosiaalipuolen työntekijät kyllä tietävät, mitä vammaiset tarvitsevat, sillä ovathan he koulutettuja.

Itse sadan prosentin näkövammaisena tiedän tasan tarkkaan, etteivät sosiaalityöntekijät tiedä tippaakaan, miltä tuntuu olla näkövammainen tai vaikkapa liikuntavammainen. Se ei riitä asian selville saamiseksi, että pitää vähän aikaa silmiä kiinni. Ei myöskään se, vaikka kulkisi viikon silmät sidottuina.

Aivoissahan on tietämys, että kun otan nämä pois, näen jälleen. Vammaisuus on aina läsnäolevaa ja tekemisiin vaikuttavaa.

Laki antaa kunnille mahdollisuuden asettaa joko yksin tai usean kunnan yhteisen vammaisneuvoston. Sen tarkoituksena on saattaa vammaisten ihmisten kokemukset ja toivomukset päättäjien tietoon. Näissä neuvostoissa vain tuppaa olemaan jäseninä ei-vammaisia.

Pyhäjärvellä oli viime vuoden loppuun vammaisneuvosto, mutta se lakkasi, kun siirryttiin neljän kunnan yhteiseen sosiaalitoimeen. Joissakin paikoin on vanhus- ja vammaisneuvostoja. Mutta eihän vanhuus automaattisesti ole vammaisuutta eikä vanhus automaattisesti tiedä vammaisen asioista.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko missään kunnassa valtuutettuina vammaisia ja jos on, niin kuinka paljon.

RAINER KYYRÖNEN Pyhäsalmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.