Lentoasema on portti kansainvälisyyteen

Viime aikoina on usein uutisoitu liikenneyhteyksistä pääkaupunkiseudulle. Erityisesti junaliikenne on ollut esillä. Lentoliikenteestä on mainittu pääasiassa kehnot tilastoluvut. Linja-autoliikennettä ei ole käsitelty. Keski-Suomen liitto ja kauppakamari ovat nostaneet Jämsä-Lahti ratahankkeen näkyvästi esille. Pääasia tuntuu olevan,että Helsinkiin pitäisi päästä muutamia minuutteja nopeammin kuin nyt.

Eurot eivät tunnu kiinnostavan. Pohjois-Savossa on miljoonilla euroilla rakennettu muutamia "pikiksiä", joissa junan nopeutta voidaan nostaa muutaman säästöminuutin saavuttamiseksi. Keskustelusta puuttuu pääasiakas; yritys. Tarveanalyysikin on jäänyt hataralle tutkimiselle. Vanha totuus on, että kun riittävän paljon uutisoidaan asiasta tulee tosi.

Keski-Suomi on riippuvainen saavutettavuudesta. Suomessa on monta kaupunkia, joilla ei ole lentoasemaa tukenaan. Näistä kaupungeista ei tule kasvukeskuksia.

Finavia oyj:n omistama lentoasemaverkosto kattaa hyvin yrityselämän ja turismin tarpeen. Verkostossa on 25 lentoasemaa. Näistä kolme on puolustusvoimien käytössä (Utti, Halli ja Kauhava). Yhteistoimintalentoasemia ovat Jyväskylä, Tampere, Kuopio ja Rovaniemi, joissa ilmavoimien toiminta on merkittävää. Nämä lentoasemat ovat myös verkostossa merkittäviä matkustajalentoasemia.

Suomessa rautateitä tarvitaan ensisijaisesti raskaan teollisuuden kuljetuksiin. Siksi rautateiden on oltava kunnossa ja niiden kantavuutta on nostettava. Samalla hoituu myös henkilöliikenne ja sen kehittäminen. Nyt jokainen veronmaksaja maksaa rautateiden käytöstä, vaikkei junalla matkustaisikaan.

Lentoliikenne maksaa täysin oman infrastruktuurinsa eli matkustaja maksaa lippunsa hinnassa myös lentoasemalle tilitettävän osuuden. Näillä rakennetaan ja varustetaan lennonjohdot, ylläpidetään kiitotiet, lennonvarmistusjärjestelmät ja matkustajaterminaalit.

Keski-Suomi tarvitsee kaikki joukkoliikennemuodot.

Lentoliikenteessä on yksisilmäistä puhua vain Helsinkiin menevistä ihmisistä.

Lentoliikenne on portti kansainvälisyyteen myös täällä sisämaassa. Se vaatii päättäjiltä ja yritysten johdolta myötämielistä asennoitumista ja omissa toimissaan tukea lentoliikenteen hyväksi. Lentoasema on seutukunnalle mahdollisuus, jota ei kannata jättää hyödyntämättä.

MARKKU LINNA Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.