Iäkkäät ovat eläkkeensä ansainneet

Suuret ikäpolvet ovat tehneet töitä jo vuosikymmenet ja samalla he ovat yhdessä työnantajiensa kanssa maksaneet omat nyt maksuun tulevat eläkkeensä.

Nyt rahastoissa on paljon rahaa, koska myös rahan maksajia on ollut paljon. Miksi nyt tuo raha polttaa eri tahojen käsiä ja eläkeiän nostamisesta ja eläkkeiden leikkauksista on tullut ylitse pääsemätön tavoite.

En vastusta eläkeiän nostamista tai leikkureita, mutta ne ei saa kohdistua niihin, jotka ovat eläkkeensä ansainnet ja työnsä tehneet. Puhun 63 ikävuoden saavuttaneista senioreista, jotka ovat tehneet suorittavaa työtä tai toimineet yrittäjinä jo 50 vuoden ajan.

He eivät ole koskaan saaneet ilmaisia hammashoitoja, keskikoulua tai muutakaan ammatillista opiskelua, kuin itse maksaen. Sen sijaan he ovat tehneet töitä siinä uskossa, että he aikanaan saavat eläkkeen, jonka he ahkeruudellaan ja rehellisyydellään olisivat ansainneet.

Jokainen voi toki jatkaa 63 vuodenkin jälkeen, jos niin tahtoo, mutta se on oltava jokaisen oma asia, ei pakote, eikä eläkkeelle jäämisestä saa tehdä heitä syyllistävää tai kadehdittavaa olotilaa.

Kun otetaan huomioon nykyisen koulutuksen antamat mahdollisuudet, jokainen voi niin halutessaan opiskella yhteiskunnan tuella jopa 30 ikävuoteen saakka ja saada koulutuksensa ansiosta hyväpalkkaisen viran tai ammatin. Näin ei ollut 1940-50-luvuilla.

Nykyinen mahdollisuus parempaan ansiotuloon antaa näin nykyisille nuorille paremman eläkekertymän lyhyemmässä ajassa. Toisin on tilanne nyt eläkeikää lähestyvillä, jotka peruskoulupohjaisina joutuivat hankkimaan nyt ansaitun eläkkeensä tosi pienillä tuloilla ja todellakin kuten itselläni 50 työvuoden aikana.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos saa koulutukseen valtion apua ja opiskelee 30-vuotiaaksi ja jos hän tekisi saman 50 työvuotta, hänen olisi tehtävä töitä 80-vuotiaaksi. Vasta se olisi tasa-arvoista.

Eli jos nyt on säästössä 100 miljardia, hoidetaan sillä eläkkeet niille, jotka sen ovat työvuosiensa ja vain peruskoulutuksen johdosta ansainneet. Näitä rahoja ei pidä antaa markkinoiden ravinnoksi, sillä se kuuluu työn tekijöille, jotka sen ansainneet työllään.

Tuolloin kun kaikilla lapsilla ei ollut taloudellista mahdollisuutta opiskella, sillä kaikki opiskelu peruskoulun jälkeen oli maksettava itse. Toisin on nyt ja hyvä näin, mutta pitäisi olla kadehtimatta, jos nyt suuret ikäryhmät ovat pääsemässä todella ansaitulle eläkkeelle.

"On oksan ottajia, kun on kuusen kaatajia", sanotaan ja näin näkyy nytkin olevan, sillä tuo eläkepotti olisi väen väkisin nyt saatava jaettua markkinavoimien ravinnoksi. Eiköhän näitä ihmisiä ole kyykytetty ja putsattu jo aivan riittävästi.

Luulisi jo hävettävän, sillä olemme eläneet historian parhaat vuodet kansantaloudessa ja mihin sen säästöt on jaettu, jos nyt huudetaan maksumiehiksi jälleen heitä, jotka joka jaossa on jätetty ilman.

RITVA LEHTONEN Jyväskylä, Kuohu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu