Liikunta on koulun suosituin oppiaine

VTM Päivi Berg väitteli 30.1. Helsingin yliopistossa aiheesta "Ryhmärajoja ja hierarkioita - etnografinen tutkimus peruskoulun yläasteen liikunnanopetuksesta". Aihe on herättänyt voimakasta mielenkiintoa mediassa väitteellään, että liikuntatunneille kapteeniksi valitaan sosio-ekonomisesti paremmassa asemassa olevia, joilla on varaa harrastaa koulun ulkopuolella liikuntalajeja niiden kalleudesta huolimatta. Nämä liikunnalliset henkilöt valitaan sitten tekemään joukkueet, joihin tilanteisiin voi liittyä kiusaamista ja diskriminointia. Samalla tulee vääjäämättä kuva syrjivästä ja luokkaeroja kasvattavasta liikuntakasvatuksesta Suomen kouluissa.

On kumma juttu, kun liikunnanopetuksesta riittää niin paljon negatiivista kirjoiteltavaa, kun se samalla on kuitenkin oppilaiden mielestä parasta mitä koulu heille tarjoaa! Tuoreen OPH:n teettämän tutkimuksen mukaan liikunta on koulun suosituin oppiaine. Bergin raportoimat subjektiiviset kokemukset ovat toki sinällään arvokkaita, eikä niitä ole syytä väheksyä. Hyvä liikunnanopettaja ottaa kuitenkin kaikkien oppilaiden tarpeet ja kokemusmaailman huomioon.

Koululaitoksemme liikunnanopetus on pääosin pätevissä käsissä, mutta vielä osa opetuksen järjestäjistä antaa tunteja epäpäteville liikunnanopettajille, joiden uskon useammin käyttävän ns. kapteenimenetelmää joukkuevalinnoissa. Liikuntatieteellinen tiedekunta ja liikunnanopettajien liitto LIITO r.y. omissa koulutuksissaan pyrkii karsimaan pois kiusaamiseen ja syrjimiseen mahdollistavat toimet liikuntatunneilta, jos niitä enää on. Keskusteleva ja kuunteleva ihmisarvoinen asennoituminen toisiin on kaiken liikuntakasvatuksen a ja o: siksi pätevien ammattilaisten saaminen hoitamaan liikuntatunteja on ensiarvoisen tärkeää.

Mediassa on esitetty myös väite, että liikunnanopetus olisi tutkimuksen mukaan vain hyväosaisia varten. Korkeamassa sosioekonomisessa asemassa olevat vanhemmat pystyvät tarjoamaan lapsilleen sellaisen kasvatuksen ja virikkeet, että he menestyvät paremmin koulussa ja elämässä yleensäkin. Hyväosaisuus ei siis koske vain liikuntaa vaan kaikkia muitakin kouluaineita. Väittäisin, että liikunta ei ole tässä suhteessa edes voimakkaimmin erotteleva oppiaine. On myös monia sellaisia liikuntamuotoja, joiden harrastaminen ei nykypäivänäkään maksa kovin paljon. Kaikilla on varaa harrastaa liikuntaa jossakin muodossa, jos vain tahtoa, innostusta ja ymmärrystä löytyy. Esimerkiksi englannin opiskelusta voidaan väittää, että parhaiten menestyvät ne oppilaat, joiden vanhemmilla on varaa ulkomaanmatkoihin ja kielikursseihin.

Laakso & Nupposen, ym. (2006) tutkimuksen mukaan nuorten kestävyyskunto on huonontunut. Noin 20 prosenttia ei liiku lainkaan. Huismanin (2004) mukaan 9. luokkalaisista liikkui terveytensä kannalta riittävästi vain noin puolet. Mitä yhteiskuntamme pitäisi sitten tehdä? Vastaus on kaikille yhteisten liikuntatuntien lisääminen. Takavuosien kerhotuntien leikkaukset ja liikuntatuntien vähentäminen oli selkeä virheratkaisu ja liikuntatuntien määrä tulisikin palauttaa ennalleen. Huolestuttavinta lienee kuitenkin ammattikoulujen ja lukion kaikille yhteisten tuntien vähyys; siellä tunnit tulisi palauttaa kaikille yhteisiksi ja koko opiskeluajan kestäviksi.

Koulupihojen rakentaminen liikunnallisiksi, kerhojen ja välituntitoiminnan aktivoiminen liikunnanopettajien johdolla tuottaisi investoinnit takaisin yhteiskuntaan säästyneinä terveyskuluina. Ehkä toiminta toisi myös Bergin kaipaamaa sosiaalista tasa-arvoa lapsille ja nuorille - sekä vääjäämättömässä kilpailussa kaipaamaamme parempaa itsetuntoa.

ARTO MÄKIPELTO Liikunnan- ja terveystiedonopettajien liitto r.y:n hallituksen jäsen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu